Hyppää sisältöön

Näin pääministeri Orpo kommentoi ay-liikkeen kaavailemia työtaistelutoimia: ”Toivoisin, että mentäisiin maltilla eteenpäin”

Pääministeri toivoo, että mielenilmauksilla saataisiin mahdollisimman vähän vahinkoa aikaan taloudelle.

Pääministeri Petteri Orpo toivoo ammattiliitoilta malttia työtaistelutoimiin
Elli Piirainen,
Anne Orjala
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi eduskunnassa tuoreeltaan SAK:n ulostuloa.

SAK ilmoitti tänään, että se aikoo aloittaa ensi viikolla poliittiset mielenilmaukset hallituksen kaavailemia leikkauksia ja muita toimia vastaan.

– Kyllähän mieltä saa ilmaista, se on ihan selvä. Kuuluu asiaan, Orpo sanoi heti alkuun.

– Toivoisin, että mentäisi maltilla eteenpäin. Talouden tilanne on sen verran vakava, että mahdollisimman pientä vahinkoa yritettäisiin saada aikaan näillä toimilla, hän jatkaa.

– Jos mielenilmaukset on sellaisia, että ne aidosti pysäyttää tuotantoa ja aiheuttaa hankaluuksia työpaikoilla, totta kai sillä on vaikutuksia.

Orpo sanoo kutsuneensa työmarkkinajohtajat sekä työnantaja- että työntekijäpuolelta ensi viikolla Kesärantaan keskustelemaan hallituksen kaavailemista, tulevista työmarkkinauudistuksista. Tarkoitus on tavata keskiviikkona.

SAK:n ilmoittamat mielenilmaukset alkavat tiistaina.

Yhdessä käytävä keskustelu työmarkkinoista on Orpon mukaan tärkeää, mutta kenelläkään ei voi olla veto-oikeutta, hän muistuttaa.

– Yhteiskunnassa on käyty näistä asioista keskustelua jo vuosien ajan. Jo vaalien alla puhuttu, että suomalaista työmarkkinaa pitää saada dynaamisemmaksi ja lähemmäs pohjoismaista tasoa. Keskustelua käydään työmarkkinajärjestöjen kanssa koko ajan.

Uudistuksia viedään eteenpäin ja järkeviä kommentteja otetaan prosesseissa vastaan, Orpo summaa.

Hallituksen toimille on pitkä lista perusteita Orpon sanojen mukaan. Suomalaiset työmarkkinat ovat jääneet uudistamatta, talouden kasvussa ja työllisyysasteessa on jääty jälkeen muista pohjoismaista, Suomi on velkaantunut raskaasti, hän listaa.

– Talouden kasvu ja työllisyys on se, mitä me haetaan näillä uudistuksilla. Tietenkin keskustelulle on paikkansa ja työmarkkinajärjestöillä paljon osaamista, mutta kuten sanoin, veto-oikeutta ei voi olla.

Työministeri Arto Satonen (kok.) suhtautuu tuleviin mielenilmauksiin levollisesti. Satosen mukaan mielenilmauksia on ollut aina eri hallituksia vastaan ja ne kuuluvat demokratiaan.

– Toivoisin, että lakkoihin lähtemistä harkittaisiin vähintään kahdesti, vaikka ne olisivat pistemäisiä. Vaikka lakkoilu on laillista, siitä tulee seurauksia työnantajalle ja ulkopuolisille. Se voi olla myös työntekijän kannalta huono tilanne, jos työnantajan menestymistä vaikeutetaan.

Suosittelemme