Hyppää sisältöön

7 500 Keski-Uudenmaan asukasta vaatii parempaa terveydenhuoltoa

Terveydenhuollon tilasta huolestuneiden kuntalaisten jättiadressi luovutettiin Keusoten johdolle tänään.

Eläkeläinen Matti Luokoila ja Keusoten johtaja Mikko Komulainen adressin luovutustilaisuudessa.
Kuva: Anssi Väisänen / Yle
Mikko Rita

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen Keusoten asiat herättävät huolta tuhansissa alueen asukkaissa. Kuntalaisten edustajat luovuttivat tänään yhteisadressin Keusoten johdolle koskien terveydenhuollon puutteita.

- Adressi on kaikkien kuntalaisten yhteinen mielenilmaus ja tyytymättömyyden osoitus sille toiminnalle, mitä Keusote on kohta kuuden vuoden aikana saanut aikaan, ja asiat ovat menneet koko ajan huonompaan suuntaan, sanoo adressin luovuttanut eläkeläinen Matti Luokola.

Allekirjoittajia on kaikkiaan 7 500 Tuusulasta, Nurmijärveltä, Hyvinkäältä, Mäntsälästä, Pornaisista ja Järvenpäästä.

- Kuntalaisia ei kuulla, heille sanellaan, ja koko ajan palvelu menee huonompaan suuntaan. Terveyden tulevaisuus on jopa vaarassa pitkässä juoksussa, Luokola sanoo.

Uhkana on hänen mukaansa terveydenhuollon alasajo pienemmissä asutuskeskuksissa. Esimerkkikin siitä löytyy jo ajalta ennen Keusotea, vuodelta 2007, kun Rajamäen terveyskeskus yritettiin ajaa alas. Asukkaiden kapinan ansiosta se pelastui.

Hyvinvointialue on hänen mukaansa vienyt asioita vain huonompaan suuntaan.

Keusoten talous on kuralla

Adressin otti vastaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen Keusoten johtaja Mikko Komulainen.

Keusoten talous on lähtökohtaisesti 55 miljoonaa alijäämäinen. Seuraavaksi olisi katettava ennusteessa oleva 80 miljoonan alijäämä vuoteen 2026, ja lisäksi on uuden sote- ja rahoituslain puitteissa tasapainotusvelvollisuus.

- Olisi ihme, jos se ei herättäisi huolta, sanoo Komulainen.

Yksi mahdollisuus on säästää tiloista, eli joko tiiviistää tiloja tai luopua niistä jonkun ajan kuluessa, Komulainen sanoo.

Mitä ajatuksia juttu sinussa herättää? Voit keskustella asiasta perjantaihin 22.9. kello 23:een saakka.

Suosittelemme