Ionisaatio-nimimerkillä tunnettu striimaaja ja videontekijä Joni Pellikka arvosteli Youtube-videollaan liigajoukkueiden maskotteja. Ehkä suurimman huomion videolla sai Oulun Kärppien Peto-maskotti, josta oululaislähtöinen Pellikka päätyi luomaan kokonaan uuden version tekoälyn avulla.
Hän kertoo Kärppien olevan hänen lempijoukkueensa, mutta maskotti sen sijaan ei yllä suosikiksi.
– Minusta se on vähän sieluton. Olen nähnyt välillä kuvia huonosti täytetyistä eläimistä. Enkä edes heti tajunnut sen olevan kärppä. Enemmän se on karhumainen kuin pieni söpö jyrsijä.
Tämä innosti Pellikan ahertamaan Midjourney-sovelluksella uudenlaisen maskotin Kärpille.
Tekoäly loihti maskotin hetkessä
Pellikka kertoo, että on jonkin verran käyttänyt tekoälysovelluksia ja tutustunut niiden toimintaan.
Alkuun hän laittoi hakusanaksi ice hockey mascot, sitten kärppä ja väreiksi musta, keltainen ja valkoinen. Lopuksi hän lisäsi hakusanoihin vielä showpainin, jotta maskottiin saa painija-elementtiä. Taustaksi hän valitsi areenan.
– Sitten vaihtoehdoista voi tehdä erilaisia versioita. Voi esimerkiksi antaa komentoja, kuten realistinen tai sarjakuvamainen. Kaikkea voi muokata.
Pellikan mukaan kaikkeen tähän kului aikaa noin kymmenen minuuttia.
– Mielestäni tekeleessäni on nyt sielua, asennetta ja sisukkuutta, hän ihastelee.
Tekoälyllä luotu maskotti sai nimen Puolen Suomen peto
Youtube-videollaan Pellikka heittää tekemälleen maskotilleen nimen Puolen Suomen peto. Kärppien tämänhetkinen maskotti on nimeltään Peto – Pellikan mielestä tämäkin nimi on ihan hyvä.
– Kärppiä sanotaan puolen Suomen joukkueeksi, niin väänsin sen Puolen Suomen pedoksi. Kun sen kuulee, sen voi yhdistää Kärppiin ja heidän joukkueeseen.
Pellikka myös vihjailee videonsa lopussa siitä, että Kärpiltä voidaan ottaa häneen yhteyttä, jotta he voivat “käyttää vähän enemmän kuin 10 minuuttia ja tehdä Kärpille uuden maskotin, joka olisi absoluuttinen bängeri”.
Kärpiltä kommentoidaan asiaa niukkasanaisesti. Viestinnästä todetaan, että mikäli yhteistyö kiinnostaa, heihin voi olla yhteydessä.
Arvostelun kohteena videolla olivat Kärppien lisäksi muun muassa TPS:n Jore-karhu, Ilveksen Ipa-maskotti, Tapparan Tapsu ja Pelicansin Pekko Pelikaani. Pellikka kertoo saaneensa mukavaa palautetta videosta, hänen mukaansa se uppoaa liiga-faneihin.