Lentomatkustaminen Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman kautta on piristynyt.
Tilastokeskuksen mukaan tänä vuonna lentoaseman kautta on syyskuun alkuun mennessä lentänyt matkustajia jo enemmän kuin koko viime vuonna. Matkustajamäärä oli nyt liki 18 600. Koko viime vuonna se oli runsaat 17 200.
Vilkkain lentokuukausi on tänä vuonna ollut huhtikuu, silloin kentän kautta kulki yli 3000 matkalaista.
Vuonna 2019 ennen koronarajoituksia Kokkola-Pietarsaaren kautta matkusti 56 000 ihmistä
Lentäminen on ollut tänä vuonna nousussa koko maassa.
Elokuussa kaikkien Suomen lentokenttien kautta lensi yli 1,5 miljoonaa matkustajaa. Se on 6 % enemmän kuin elokuussa 2022, mutta kolmasosa vähemmän kuin 2019 elokuussa.
Kokkola-Pietarsaaren kentän kautta matkusti 2023 elokuussa 1995 matkustajaa ja viime vuonna elokuussa taas 897.
Tänä vuonna kentiltä on lähdetty erityisesti ulkomaille.
Valtio on päättänyt tukea maakuntakenttien ja Helsingin välisiä lentoja vuoteen 2026 saakka.