Hyppää sisältöön

Valtra sai lippulaivatraktorinsa valmistuksen takaisin Suomeen: kymmenien miljoonien investoinnit tehtaaseen toivat ”Pomon” Suolahteen

Traktorivalmistaja Valtra työllistää Suolahdessa 1100 työntekijää. Voimansiirtotehtaan laajennus tuo lähivuosina 200 työpaikkaa lisää.

Ilmakuva Valtran Suolahden tehtaasta. Isoja teollisuusrakennuksia.
Valtran tehdas sijaitsee Äänekosken Suolahdessa. Mittavaan tehdasalueeseen on investoitu viime vuosina kymmenillä miljoonilla euroilla. Kuva: Agco
Annika Rantanen,
Timo Hytönen

The Boss, pomo. Sillä nimellä Valtran uusin S-sarjan traktori kulkee yhtiön kielessä. Yhtiön lippulaivatuotteen valmistus palaa tänä vuonna lähes parinkymmenen vuoden tauon jälkeen Suolahteen. Brändin tehokkainta traktorisarjaa on viime vuodet valmistettu Agco:n toisella tehtaalla Ranskassa.

Pomolle pitää toki olla pomon olosuhteet – niitä Valtralla on tavoiteltu yhteensä kymmenien miljoonien eurojen investoinneilla Suolahden tehtaalle.

Kaksi miestä kiipeämässä traktorin kyytiin.
Valtran S-sarjan traktori on saanut lempinimen pomo, the boss. Kuva: Timo Hytönen

Jo valmiina on 2000 neliömetrin maalaamo, jolle kootut traktorirungot siirtyvät suoraan pääkokoonpanolinjalta. Seuraavaksi valmistumassa on voimansiirtotehtaan laajennus, joka tuo valmistuessaan myös uutta työtä tehtaalle.

Nykyisellään voimansiirtotehdas valmistaa Valtran N- ja T-sarjan traktoreissa käytettäviä voimansiirtoja. Lisäksi se toimittaa vaihteistoja Etelä-Amerikan markkinoille ja voimansiirto-osia Valtran omistavan Agco:n muille tehtaille. Tulevaisuudessa myös Valtran Q- ja S-sarjoissa käytettävät vaihteistot valmistetaan Suolahdessa.

– Voimansiirtotehtaan laajennuksen myötä meille tarvitaan merkittävä määrä uutta työvoimaa tuotantoon, jossa nyt työskentelee noin 700 työntekijää. Lähivuosina tulee vajaat 200 työpaikkaa lisää, sanoo Valtran tuotantojohtaja Tiina Herlevi.

Aiemmin alueelle on valmistunut 10 000 neliön logistiikkakeskus.

Investoinneilla on haluttu parantaa paitsi tehtaan prosesseja ja kilpailukykyä, myös työn sujuvuutta ja turvallisuutta. Melua on saatu vähennettyä, puhtautta lisättyä.

Nainen ja mies katsovat kameraan traktorin edessä.
Valtran tuotantojohtaja Tiina Herlevi ja markkinointijohtaja Mikko Lehikoinen iloitsevat uuden traktorisarjan valmistuksen saamisesta Suolahden tehtaalle. Kuva: Timo Hytönen

Ensi vuonna käyttöön on tulossa myös uusi validointikeskus, jossa kokonaisia traktoreita voidaan testata äärimmäisen lämpimissä tai kylmissä olosuhteissa ja erilaisissa ilmankosteuksissa, säätilasta riippumatta.

Kolme hyvää vuotta takana

Tavoitteena on, että ensimmäiset uudet S-sarjan traktorit lähtevät Suolahdesta maailmalle ensi vuoden toisella neljänneksellä.

– Valtra on ollut tunnettu skandinaavisista traktoreista. T-sarjan osalta mentiin eurooppalaiseen traktoriin ja nyt S-sarjan traktori on meidän ensimmäinen globaali tuote, jota menee Tasmaniasta Boliviaan, markkinointijohtaja Mikko Lehikoinen kertoo.

– Meillä on takana kolme hyvää myyntivuotta. Euroopan markkinoilla Valtran markkinaosuus on yli 7 prosenttia. Niillä alueilla, joilla viljan hinta on ollut hyvä, viljelijät ovat investoineet, Lehikoinen sanoo.

Suosittelemme