Ykköstien päällystettä korjataan Paimion kohdalla ensi viikon aikana. Päällystettävää tietä on noin neljä kilometriä Valkojan ja Vistan liittymien välillä.
Lisäksi ysitiellä päällystettä korjataan noin kahdeksan kilometrin matkalta Auran ja Pöytyän Kyrön välillä.
Molemmilla valtateillä liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Töitä tehdään päivällä ja iltaisin.
Työmaiden kohdalla nopeusrajoituksia on laskettu ja ne palautetaan ennalleen, kun tiemerkinnät on maalattu uuteen päällysteeseen.