Tampereen yliopiston tuoreen väitöksen mukaan lapsuusiän negatiivisilla tapahtumilla, kuten koulukiusaamisella, on yhteys aikuisiän fibromyalgian eli pehmytkudosreuman puhkeamiseen.
Fibromyalgia on toiminnallinen oireyhtymä, jossa esiintyy pitkäkestoista ja laaja-alaista kipua tuki- ja liikuntaelimistössä. Muita tavallisia oireita ovat uupumus, virkistämätön uni ja tiedonkäsittelyn sekä mielialan häiriöt.
Fibromyalgiaa sairastaa noin neljä prosenttia väestöstä, ja suurin osa potilaista on naisia.
Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varinen selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgiapotilaiden liitännäissairauksia, kokemuksia terveydenhuollosta ja oireyhtymälle altistavia tekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että negatiiviset kokemukset, kuten koulukiusaaminen, ovat yhteydessä oireyhtymän puhkeamiseen.
Syntymekanismit edelleen osin peitossa
Fibromyalgian tarkemmat syntymekanismit ovat edelleen hämärän peitossa. Tiedetään, että erilaiset kuormittavat elämäntapahtumat voivat altistaa sen puhkeamiselle.
Aleksi Varinen kiinnitti erityistä huomiota lapsuusiän negatiivisiin elämäntapahtumiin, masennukseen ja kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tutkituilla lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla sekä koulukisatuksi tulemisella on väitöstutkimuksen mukaan yhteys fibromyalgiaan aikuisiällä. Yhteys kuitenkin heikkeni, kun masennus otettiin tarkasteluun mukaan selittävänä tekijänä.
– Taustalla saattaa olla muitakin yhteisiä altistavia tekijöitä, tai masennus saattaa edesauttaa fibromyalgian kehittymistä. Aiheesta kaivataan lisää tutkimustietoa, Varinen sanoo tutkimustiedotteessa.
Mikäli potilaalla todettiin lisäksi selkeä masennus, sen hoidosta oli hyötyä myös fibromyalgian oireisiin.
Diagnoosin saaminen voi kestää
Potilaan voi olla vaikea saada diagnoosi sairaudesta. Oireet saatetaan nähdä merkkinä mielenterveyden häiriöstä. Diagnoosi ei toisaalta aina selitä kaikkia oireita, ja potilaat voivat joutua käymään tiheästi laboratoriotutkimuksissa. Osalla potilaista oli kokeiltu esimerkiksi kilpirauhaslääkitystä, vaikka arvot olivat normaalit.
Väitöskirja tarkastetaan 29. syyskuuta.