Hyppää sisältöön

Ammattikorkeakoulun opiskelijat valtasivat kampuksen Lahdessa

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat liittyvät protestiin, jolla vastustetaan hallituksen leikkauksia.

Kaksi nuorta seisoo rappusissa ja katsoo vakavana kameraan. Taustalla muita nuoria makuupussien luona.
Anna Naatus ja Jesse Pohjonen kokoontuivat muiden opiskelijoiden kanssa yöksi ammattikorkeakoulun kampukselle Lahdessa. Kuva: Jarno Kajova / Yle
Sini Ojanperä
Avaa Yle-sovelluksessa

Opiskelijat vastustavat Petteri Orpon hallituksen kaavailemia leikkauksia myös Lahdessa. Joukko Muotoiluinstituutin opiskelijoita on vallannut LAB-ammattikorkeakoulun Niemen kampukselta tiloja ja yöpynyt siellä.

– Meillä oli hyvä siskonpetityyppinen ratkaisu ja kaikki saivat ilmeisesti nukuttua hyvin, toteaa opiskelijoiden mediavastaava Anna Naatus.

Vastaavia mielenilmauksia on käynnissä eri puolilla Suomea.

– Olemme liittyneet tähän korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opiskelijoiden protestiin vastustamaan leikkauksia, joita hallitus suunnittelee muun muassa opiskelijoiden asumistukeen ja muihin tukiin, jotka vaikuttavat paljon heikommassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten opiskelijoihin, Naatus kertoo.

Niemen kampukselta heräsi perjantaiaamuna myös Jesse Pohjonen.

– Tuet ovat muutenkin sen verran vähäiset, että jos siitä lähtee seitsemänkymppiäkin, se rupeaa oikeasti tuntumaan ja pitää ruveta miettimään, onko enää varaa asua nykyisessä asunnossa, hän sanoo.

Ammattikorkeakoulu tukee mielenilmausta

Opiskelijat saavat opinahjoltaan siunauksen protestille. LAB-ammattikorkeakoulun rehtorin Turo Kilpeläisen mukaan ammattikorkeakoulu tukee rauhanomaista mielenilmausta.

– Ymmärrämme opiskelijoidemme huolen ja heidän hyvinvointinsa on meille todella tärkeä asia. Laadukkaalla koulutuksella ja opiskelijoiden jaksamisella on valtava merkitys koko Suomen tulevaisuuden kannalta, Kilpeläinen kertoo ammattikorkeakoulun tiedotteessa.

Suosittelemme