Hyppää sisältöön

Palaneen Breitensteinin huvilan rauniot puretaan – suojeltu talo päästettiin huonoon kuntoon, ja sitten iski tuhopolttaja

Tampereen Santalahdessa sijaitseva huvila tuhoutui toukokuussa tulipalossa. Maakuntamuseon mukaan sen voi purkaa, koska kulttuurihistorialliset arvot on jo menetetty.

Breitensteinin huvilan kuisti ja rakenteita palon jäljiltä.
Pitkään tyhjillään ollut suojeltu huvila tuhoutui toukokuussa, kun tuhopolttaja sytytti sen palamaan. Kuva on otettu muutama päivä tulipalon jälkeen. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle
Elina Nieminen

Suojeltu Breitensteinin huvila puretaan Tampereen Santalahdessa. Huvilasta on käytännössä jäljellä vain rauniot, sillä se tuhoutui tahallaan sytytetyssä tulipalossa toukokuussa.

Koska huvila on asemakaavassa suojeltu, sen omistava Pohjola Rakennus on hakenut poikkeamislupaa voidakseen purkaa täysin korjauskelvottoman rakennuksen.

Tampereen yhdyskuntalautakunta päättää luvasta tänään tiistaina. Esityksen mukaan lupa myönnetään.

Asiasta on pyydetty lausunnot Pirkanmaan maakuntamuseolta ja ely-keskukselta. Kumpikaan ei vastusta purkamista.

Maakuntamuseo pitää suojellun huvilan tuhoutumista erittäin valitettavana, mutta sen mukaan rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot menetettiin tulipalossa.

Breitensteinin huvilan rakenteita palon jäljiltä.
Tyhjillään olleeseen rakennuksen oli kohdistunut ilkivaltaa jo ennen paloa. Arkistokuva toukokuulta tulipalon jälkeen. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Ely-keskus kannustaa lausunnossaan kaupunkia kiinnittämään huomiota tyhjillään oleviin ja heikkokuntoisiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakennuksiin. Sen mielestä on tarpeen pohtia aktiivisesti keinoja, miten niiden altistumista tulipaloille voidaan jatkossa ehkäistä.

Poikkeuslupaa varten on kuultu myös naapureita, joista yksi on Väylävirasto. Se muistuttaa, että purettava huvila sijaitsee aivan junaradan vieressä ja siksi purkutöissä on noudatettava Väyläviraston antamia ohjeita.

Pohjola Rakennuksen liiketoimintajohtaja Erkki Ikonen kertoo Ylelle, että yhtiö hakee rakennukselle purkulupaa heti, kun poikkeamislupa saadaan. Hän arvioi, että rakennuksen purkamiseen menee noin kuukausi. Uutta rakennusta tontille ei rakenneta.

Kaupunki patisti kunnostukseen jo 2021

Breitensteinin huvila sijaitsee Santalahdessa vanhalla tehdasalueella, johon on rakennettu muutaman vuoden ajan uutta asuinaluetta. Pohjola Rakennus sai alueelta lisärakennusoikeutta nimenomaan sitouduttuaan säästämään suojeltuja rakennuksia, muun muassa Breitensteinin huvilan.

Vuonna 2021 kaupungin rakennusvalvonta ehti jo hoputtaa Pohjola Rakennusta, kun pitkään tyhjillään olleen huvilan julkisivulle ei ollut tehty korjauksia sovitussa aikataulussa.

Toukokuinen uutinen suojellun huvilan tuhoutumisesta järkytti rakennuksen kunnostamista suunnitelleita. Arkistovideo: Valtteri Kujansuu, Matias Väänänen / Yle.

Rakennusyhtiön teettämän ensimmäisen kuntoarvion mukaan 1800- ja 1900-lukujen taitteessa rakennettu huvila oli purkukuntoinen. Liiketoimintajohtaja Erkki Ikonen kertoi tulipalon jälkeen, että huvilan kunnostustöitä oli suunniteltu tulevaisuuteen.

Breitensteinin huvilan poltosta epäillään parikymppistä tamperelaismiestä, joka on ollut vangittuna syyskuun 8. päivästä lähtien. Miehen epäillään sytyttäneen Tampereella ja lähikunnissa kaikkiaan 11 tulipaloa vuoden sisään.

Suosittelemme