Hyppää sisältöön

Ruokaviraston laboratoriossa paiskitaan töitä lintuinfluenssan takia – turkistarhoilta tulee joka päivä 150 näytettä

Turkiseläinnäytteiden tutkimisessa tarvittava aine tulee Suomeen Italiasta. Sen saatavuudessa on tällä hetkellä viivettä. Myös lintunäytteitä tulee tutkittavaksi koko ajan.

Ruokaviraston laboratoriossa lintuinfluenssanäytteiden tutkiminen aiheuttaa kiirettä. (Videokuvaus: Juha Kivioja, still-kuva: Jari Kovalainen, editointi: Kalle Niskala)
Tuomo Mäenpää

Turkiseläinten lintuinfluenssakartoitus pitää Ruokaviraston laboratorion kiireisenä.

Ruuhkaksi asti tilanne ei ole kuitenkaan ainakaan vielä kiihtynyt.

– Nyt on kuitenkin viivettä, koska odotamme EU:n lintuinfluenssan vertailulaboratoriolta reagenssia, joka on tarpeellinen vasta-ainetutkimuksissa, Ruokaviraston eläintautivirologi, tutkimusprofessori Tuija Gadd toteaa.

Reagenssi on aine tai seos, jolla toinen aine voidaan osoittaa.

Gaddin mukaan reagenssin saapuminen on viivästynyt odotetusta. Reagenssit saadaan Italiasta Suomeen tällä viikolla.

– Nyt reagenssien saaminen on hidastanut vasta-ainetutkimuksia. Kyseiset reagenssit eivät ole rutiininomaisesti valmistettavia, vaan niitä tehdään meidän tarpeisiin.

Ruokavirasto tiedottaa lintuinfluenssatilanteesta täällä.

Negatiivisia näytteitä

Turkiseläimistä näytteitä tulee laboratoriolle tällä hetkellä noin 150 päivässä. Turkistiloja koskevan lintuinfluenssakartoituksen virusosoitustuloksia (PCR) on jo valmiina, eikä niissä ole todettu lintuinfluenssavirusta.

– Lintunäytteitä tulee koko ajan, muttei niin suuria määriä. Linnuista virusta on todettu viimeksi 11. syyskuuta merikotkasta Salosta.

Pääsääntöisesti epäillyn lintuinfluenssan vahvistaminen vie muutamia päiviä.

– Mutta joskus joudumme esimerkiksi uusimaan testejä, joka viivästyttää vahvistamista. Joskus taas on hieman viivettä ennen kuin näyte saadaan tutkimuksiin.

Muita akuutteja näytteiden tutkimisia Ruokavirastolla ei ole tällä hetkellä meneillään.

– Toki kaikkia muitakin näytteitä tutkimme kuten muulloinkin, Gadd huomauttaa.

Suosittelemme