Hyppää sisältöön

Autoton päivä teki paluun, mutta Putte Nymanilla noita päiviä on 365 vuodessa – ”Ennemmin nostelee jalkoja kuin pitää hanuria lämpöpenkillä”

Liikkujan viikko huipentui perjantaina autottomaan päivään. Tarkoituksena on herätellä miettimään ilmastonmuutosta ja omia liikkumisvalintoja. Vaasalainen Putte Nyman on valintansa tehnyt.

Mies seisoo polkupyöränsä kanssa rannan läheisessä puistossa Vaasassa
Putte Nyman arvioi tuttavapiirinsä pitävän häntä varmaan ”ihan taunona tyyppinä”. Hänen mielestään taas vihreitä ajatuksia on monella, mutta teot ja ajatukset eivät useinkaan kohtaa. Kuva: Antti Haavisto / Yle
Sari Möller,
Antti Haavisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Euroopan liikkujan viikko huipentui perjantaina autottomaan päivään. Sen kunniaksi monessa kaupungissa kaupunkiliikenteen busseihin pääsi ilmaiseksi, muun muassa Vaasassa ja Kokkolassa.

Vaasalaisen Putte Nymanin perjantai ei eronnut mitenkään muista päivistä. Hän liikkuu pyörällä kaikki matkat – paitsi ne, jotka kävelee. Hänellä ei ole autoa eikä edes ajokorttia. Se ei koskaan juolahtanut edes mieleen.

– Vaasa on niin pieni, ettei autoa tartte. Jos kerran kymmenessä vuodessa tulee hätä, niin eikös taksit ole olemassa? Nyman kysyy.

Ei sillä, että hän niitäkään käyttäisi. Nyman ei myöskään kulje bussilla tai junalla, saati lennä.

– Olen huomannut, että näinhän tämä menee hyvin. Ja kun vanhenee, on oman kunnon kannalta loistavaa liikkua. Turha nalkuttaa sitten, kun täyttää 90 ja painaa 730 kiloa.

Ajatteluun on viime vuosina tullut yhä enemmän hiilijalanjälki, mutta alun perin valinta on syntynyt kunnon vuoksi.

– Ennemmin sitä nostelee jalkoja kuin pitää hanuria lämpöpenkillä ja tyyräilee ratilla.

Liikkujan viikkoa vietettiin Euroopassa ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja seuraavana vuonna kampanja ulottui myös Suomeen. Auton vapaapäivää (entinen Autoton päivä) on vietetty vuodesta 2000.

Auton vapaapäivän tavoitteena on herätellä miettimään sitä, miten liikkumisvalinnat ja erityisesti yksityisautoilu vaikuttavat ilmastonmuutokseen. Liikkujan viikko nostaa sekin esiin liikkumisen kestävyyttä ja taloudellisuutta.

Putte Nyman kertoo Antti Haaviston haastattelussa, miten hän liikkuu ja miksi on päätynyt tähän valintaan.

Autoilua vain tarpeeseen

Putte Nyman luopui aikanaan lähikaupasta ja polkee ostoksetkin kaukaa. Lähikauppoja hän ei toki vastusta, mutta asiakkuus alkoi kummasti tuntua vyötäröllä.

Mikään auton vastustajakaan Nyman ei ole, mutta kritisoi tarvetta autoilla lyhyetkin matkat ja usein yksin. Hän ymmärtää auton käytön, kun siihen on tarvetta etäisyyksien tai vaikka lasten kuskaamisten takia.

– Se on turhaa, kun ajellaan vaan terveisiä.

Kilometrejä kertyy paljon, mutta hiki Nymanille ei ole kertaakaan tullut. Pyöräily on nautintoa.

– Kyllä metsä toimii psykiaattorina ja nämä luonnon ihmeet.

Työsuhdepyöräetua Nyman pitää hyvänä, mutta sähköpyörä ei kiinnosta. Niin kauan kuin voi, hän ottaa mieluummin vastetta kuin helpotetta.

– Otan sen heti sinä päivänä, kun tarttee helpotetta – mutta niin kauan kuin jalat pyörii, niin ois hullua hommata mitään ”mopoa”.

Korjattu 26.9. klo 16:57 tieto siitä, että Auton vapaapäivää (entinen Autoton päivä) on vietetty Suomessa vuodesta 2000 ilman välivuosia.

Suosittelemme