Porin Yyterinniemellä sijaitsevasta Enäjärvestä nostetaan tuhansia kiloja särkikaloja.
Suomen arvokkaimpiin lintujärviin kuuluvan Enäjärven lintukannat ovat romahtaneet ja osasyyksi tähän arvellaan järven särkikalavaltaista kalastoa.
Särkikalat kilpailevat vahvasti samasta ravinnosta monen vesilinnun ja niiden poikasten kanssa.
– Hoitokalastuksella halutaan poistaa mahdollisimman paljon ruutanaa ja särkeä, jotta vesilinnuille riittäisi enemmän ravintoa, kerrotaan Metsähallituksen tiedotteessa.
Metsähallitus selvitysten perusteella Enäjärvi on vahvasti rehevöitynyt, sen kalastoa hallitsee ruutana, pohjamudassa elää runsaasti surviaissääskiä, mutta vesilinnut saavat vähän poikasia siivilleen.
– Ruutana ja särki syövät todennäköisesti suurimman osan siitä ravinnosta, mikä muuten päätyisi linnuille. kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Roland Vösa Metsähallituksesta.
Hoitokalastus on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa.
Järvestä noussut etenkin ruutanaa
Hoitokalastuksella autetaan järven säätelemään itse itseään. Hoitokalastuksien toimivuudesta on saatu hyviä kokemuksia etenkin Tanskasta.
Vesilintujen ravintotilanteen parantumisen tulisi Metsähallituksen mukaan näkyä muutamissa vuosissa Enäjärvellä.
Eensimmäisestä Enäjärven hoitokalastusvuodesta on vastannut Länsi-Suomen kalatalouskeskus. Pyydyksinä on käytetty katiskoita ja rysiä.
Syyskuun alkuun mennessä on hoitokalastettu yhteensä noin 2 300 kiloa. Järvestä on noussut etenkin ruutanaa, mutta myös runsaasti särkeä ja ahvenia.
Porin Enäjärvi on Metsähallituksen ja Porin kaupungin omistuksessa oleva luonnonsuojelualue. Vesilintujen metsästys kiellettiin Enäjärvellä 1960-luvulla, jolloin järvellä pesi vielä runsaasti vesilintuja.
Poikueiden ja parien häviäminen on alkanut näkyä voimakkaasti 2000-luvulta alkaen.