Rovaniemen hovioikeus korotti raiskauksen uhrille maksettavia korvauksia 22. syyskuuta antamassaan tuomiossa. Muutoin käräjäoikeuden tuomio toukokuulta 2022 säilyi ennallaan.
Vuonna 1986 syntynyt mies sai raiskauksesta käräjäoikeudessa 1,5 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hänet määrättiin korvaamaan raiskauksen uhrille kärsimyksestä 4 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 1 500 euroa.
Raiskauksesta tuomittu oli valittanut hovioikeuteen ja vaatinut syytteiden hylkäämistä. Rikoksen uhri vaati vastavalituksessaan korvaussummien korottamista sillä perusteella, että raiskaus oli aiheuttanut hänelle muun muassa pitkäkestoista kärsimystä, ja hänellä oli todettu raiskauksesta aiheutunut traumaperäinen stressihäiriö.
Hovioikeus korotti tilapäisestä haitasta korvattavan summan 4000 euroon. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Ensimmäiset treffit miehen kotona
Raiskaus tapahtui lappilaisessa kaupungissa kesällä 2020. Mies ja nainen olivat tutustuneet treffisovellus Tinderissä ja viestitelleet keskenään yleisistä asioista. Viikon viestittelyn jälkeen mies kutsui naisen kotiinsa. Sinne mentiin miehen autolla, ja iltaa vietettiin viiniä ja olutta juoden. Kun nainen suunnitteli kotiin lähtöä, tarjosi mies hänelle yösijaa. Nainen päätti jäädä yöksi ja sanoi miehelle, ettei halua seksiä eikä muutakaan.
Naisen mentyä nukkumaan mies tuli hänen viereensä ja aloitti koskettelun. Nainen kertoi useaan otteeseen kieltäneensä miestä. Kielloista huolimatta mies pakotti naisen suojaamattomaan yhdyntään. Heti raiskauksen jälkeen nainen juoksi vessaan ja viestitti tilanteesta ystävälleen. Nainen sai mieheltä asunnon osoitteen ja tilasi taksin.
Seuraavana päivänä nainen kertoi tapahtuneesta toiselle ystävälleen. Tämä soitti hätäkeskukseen, minkä jälkeen poliisi kävi hakemassa naisen kuultavaksi sekä päivystykseen näytteidenottoa varten. Parin yhdyntä todennettiin dna-testillä.
Oikeudessa mies kiisti raiskauksen. Hän kertoi olleensa parin tavatessa väsynyt, ja juoneensa treffi-illan aikana arviolta 24 tölkkiä olutta ja pullon Salmiakkikossua. Hän kertoi menneensä sovussa nukkumaan naisen kanssa. Hän sanoi, ettei muista yhdyntää, eikä voisi kuvitella raiskaavansa ketään.
Oikeus antoi ratkaisua tehdessään painoarvon naisen yksityiskohtaiselle ja uskottavalle kertomukselle illan ja yön tapahtumista. Myös naisen kahden ystävän kertomat havainnot vahvistivat näyttöä.