Venäjä on kasvattanut vaikutusvaltaansa Afrikassa viime vuosina. Sen työrukkasena on ollut venäläinen palkka-armeija Wagner, jonka palkkasotilaita on nähty useissa maissa, usein itsevaltaisten johtajien kutsumina.
Nyt tilanne on mutkistunut. Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin nousi kesäkuussa kapinaan Venäjän sodanjohtoa vastaan. Elokuussa hän tiettävästi kuoli lento-onnettomuudessa, mahdollisesti presidentti Vladimir Putinin käskystä.
Palkka-armeijan tulevaisuus Afrikassa on nyt hämärän peitossa. Näin arvioi maanosaa tutkinut Nic Cheeseman, joka on demokratian ja kansainvälisen kehityksen professori Birminghamin yliopistossa.
– Herää kysymys siitä, kuka Wagneria johtaa. Mitkä ovat sen omat intressit Afrikassa? Suomessa Demo Finlandin demokratiapäivillä vieraillut Cheeseman sanoo Ylen haastattelussa.
Wagnerin menestystä on liioiteltu
Venäjän hallinnon on arveltu yrittävän ottaa Prigožinin Afrikan-toimet tavalla tai toisella suoraan hallintaansa. Aivan helppoa se ei ole.
Prigožinin monimutkainen yritysrypäs on tarjonnut Afrikan itsevaltiaille paitsi palkkasotilaita myös apua vaalien väärentämisessä, valeuutisten levittämisessä ja lobbaamisessa. Vastineeksi se on saanut oikeuksia luonnonrikkauksiin.
– Wagner on hyväksikäyttäjä, joka tavoittelee voittoja, Cheeseman sanoo.
Samalla Wagnerin vaikutusvallasta ja menestyksestä on Cheesemanin mukaan syntynyt liioiteltu kuva mediassa. Tätä on ruokkinut myös palkka-armeija itse, koska se on näin voinut markkinoida palvelujaan.
– Se toimii sotilaallisesti noin neljässä maassa, ja sen läsnäolo näissä neljässä maassa on melko pieni, Cheeseman sanoo.
Nämä maat ovat Sudan, Libya, Mali ja Keski-Afrikan tasavalta. Wagner on myös epäonnistunut useissa operaatioissaan.
– Mosambikissa Wagner kärsi kovia tappioita ja vetäytyi. Madagaskarilla se yritti manipuloida vaaleja, mutta vaikutus jäi pieneksi, Cheeseman sanoo.
Venäjän maine voi heikentyä Afrikassa
Tähän asti Venäjän ja jopa Wagnerin maine on ollut monissa Afrikan maissa hyvä. Ne ovat käyttäneet propagandassaan taitavasti hyväkseen katkeruutta, jota Euroopan siirtomaavalta on jättänyt jälkeensä.
Venäjä voi myös vedota siihen, että sen edeltäjä Neuvostoliitto tuki siirtomaavallan kaatumista Afrikassa.
Afrikassa monet eivät ajattele, että Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan olisi kyse uuden imperiumin rakentamisesta.
Esimerkiksi Ylen viimesyksyisessä jutussa eteläafrikkalaiset haastateltavat syyttivät sodasta Natoa ja ajattelivat, että Venäjä on sorrettujen puolella.
Cheeseman arvelee silti, että ennen pitkää afrikkalaiset pettyvät sekä Wagneriin että Venäjään.
Wagnerin kädenjälki Afrikassa on synkkä. Esimerkiksi YK uskoo sen todennäköisesti syyllistyneen yli 500 siviilin joukkomurhaan Malissa viime vuonna.
Venäjällä puolestaan tuskin on resursseja, joilla se voisi tukea Afrikan maiden kehitystä ja turvallisuutta pitkällä aikavälillä. Sen taloudellinen panos Afrikassa on hyvin pieni, vain prosentti kaikista ulkomaisista investoinneista.
Cheesemanin mukaan maine alkaa myös murentua, kun tieto Wagnerin ja Venäjän tekemistä rikoksista leviää.
– Wagnerin ja Venäjän ongelma on, että mitä pitempään ne ovat Afrikassa näkyvästi, sitä enemmän niiden toimintaa tutkitaan ja sitä enemmän niitä aletaan vastustaa.
Lisää huomiota demokratian tukemiseen
Cheesemanin mukaan länsimaat ovat keskittyneet etenkin Länsi-Afrikassa liikaa turvallisuuteen.
Ranskan johtamissa operaatioissa Malissa ja Tšadissa on torjuttu islamistisia kapinallisia. Hallinnon ja demokratian tukeminen on jäänyt vähemmälle.
Tämä on jättänyt tilaa Wagnerin ja Venäjän kaltaisille toimijoille.
Jotta demokratian tukeminen onnistuisi, se edellyttäisi Cheesemanin mukaan länsimailta nöyryyttä. Luennoiva asenne ei toimi, koska se nostaa vastareaktioita.
– Meidän ei pitäisi ajatella, että voimme tuoda demokratiaa ulkopuolelta. Meidän pitäisi osoittaa, että demokratialla on etuja, ja sitten tukea maita, jotka ovat menossa tähän suuntaan, Cheeseman sanoo.