Jalkapalloseura FC Jazz haluaa Poriin jalkapallostadionin.
– Olosuhteita on pakko kehittää, muuten eteenpäin meno tyssää, sanoo seuran toiminnanjohtaja Tommi Pikkarainen.
Seura pelaa vuonna 1966 valmistuneella Porin stadionilla. Stadionin kenttä on hyvässä kunnossa, mutta muuten se on karun ankea ottelutapahtumien kehittämiseen.
Toiminnanjohtaja Pikkarainen näki tilanteen aloittaessaan toiminnanjohtajan työt viime vuoden keväällä.
– Pelasin vuonna 1991 täällä Veikkausliigaa. Kun tulin 32 vuoden jälkeen takaisin, maailma on muuttunut aika paljon, mutta Porin jalkapallo-olosuhteet ottelutapahtuman osalta eivät yhtään. Vähän pajuja kasvaa stadionilla enemmän kuin ennen.
Seura on jo teettänyt erilaisia suunnitelmia stadionista. Se voisi sijoittua esimerkksi nykyisen Porin stadionin läheisyyteen tai kaupungin toiselle puolelle Herralahteen. Stadionin yleisömäärä olisi noin 4 400. Rahoitus on vielä auki.
Toiminnanjohtaja Pikkarainen perää runsaan 80 000 asukkaan Poriin tahtoa kehittää jalkapallostadionin avulla kaupungin elinvoimaisuutta.
– Mielestämme harrastetuin laji Porissa, Satakunnassa ja Suomessa ja varsinkin kansainvälisesti on osa elinvoimaisuutta. Pietarsaari on rakentamassa jalkapallostadionia. Siellä on 19 000 asukasta. Vaasa ja Seinäjoki ovat Poria pienempiä ja niillä on jalkapallostadionit.
Osakeanti sujunut maltillisesti
FC Jazz julkisti heinäkuussa osakeannin. Seura ilmoitti hakevansa lisärahoitusta pitkän aikavälin suunnitteluun laskemalla merkittäväksi 150 euron suuruisia osakkeita 10 000 kappaletta.
Toiminnanjohtaja Pikkaraisen mukaan osakeanti on sujunut maltillisesti ja yksittäisiä osakkeita on ostettu.
– Eräät tahot ovat olleet kiinnostuneita isommista osake-eristä ja asioita tarkastellaan laajemman kokonaisuuden kautta. Tähän liittyy tahtotila kehittää porilaista jalkapalloa laajemmin.
Osakeannilla luodaan osaksi pohjaa myös jalkapallostadionille.
Kakkosen lohkovoitto lähellä
Tällä kaudella Porissa on aistittu orastavaa jalkapallobuumia. Matkaa on kuitenkin vielä vuosikymmenten takaisiin FC Jazzin legendaarisiin menestysvuosiin.
Seura on menestynyt hyvin jalkapallon Kakkosessa ja kärkkyy lohkovoittoa.
Toiminnanjohtaja Tommi Pikkarainen myöntää, että kiinnostusta on ollut selvästi viime vuotta enemmän.
– Toivon, että isoin syy olisi se, että peli on ollut viihdyttävää. Myös omien nuorten pelaajien kehitys on toivottavasti miellyttänyt yleisöä.
Kauden yleisökeskiarvo on ollut tällä hetkellä miltei 750 katsojaa. Seurassa uskotaan, että luku kasvaa vielä loppukauden aikana.