Hyppää sisältöön

Tuli tuhosi Posiolla puimaladon ja rakennuksen sisällä olleet autot

Palopaikalle hälytettiin yhteensä kuusi pelastustoimen yksikköä Rovaniemeltä, Posiolta ja Taivalkoskelta.

Lapin pelastuslaitoksen logoja paloauton ovissa.
Mitään ei ollut enää tehtävissä, kun pelastuslaitos saapui paikalle. Kuva: Juuso Stoor / Yle
Pekka Viinikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Kun pelastuslaitos saapui palopaikalle, vanha puimalato oli tuhoutunut jo täydellisesti ja sen sisällä olleet henkilöautot. Pelastuslaitos teki jälkisammutuksen ja tarkasti paloalueen. Palossa ei aiheutunut henkilövahinkoja.

– Palopaikalle saapui ensimmäisenä Posion pelastusyksikkö. Syttymissyystä meillä ei ole toistaiseksi tietoa, kertoo Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Nyholm.

Puimaladon lisäksi lähellä ollut työmaaparakki paloi myös käyttökelvottomaksi.

Suosittelemme