Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit voitti Slovakian 4–0 Kansojen liigan avausottelussaan. Suomen maalit tekivät Linda Sällström, Jutta Rantala ja kahdesti osunut Katariina Kosola.
Etenkin ensimmäisen puoliajan hyökkäyspeli oli vakuuttavaa, eikä Suomella juurikaan ollut hätää omassa puolustuspäässään.
– Suhteellisen helposti tuli voitto, mutta Helmarit onnistui todella hyvin. Heistä huokui sellainen peli-ilo. He olivat varmoja kentällä, käyttivät vahvuuksiaan ja tiesivät mitä tekevät, Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Hanna Ruohomaa kuvaili studiossa.
Aiemmin tällä viikolla Rantalaa povattiin Suomen kaikkien aikojen maalintekijän Sällströmin manttelinperijäksi. Maalitykki Sällström myönsi, että nuo sanat sisuunnuttivat häntä.
– Totesin, että pitää itse laittaa vielä niitä maaleja, että Jutta ei ihan heti tule ohi. Mutta sehän saman tien laittoi itsekin maalin, Sällström sanoi ottelun jälkeen.
Vittsjö-hyökkääjä Sällströmin viimeistelemä 1–0-maali oli hänen maajoukkueuransa 56. osuma. Rantalalle maali oli kuudes.
Leicesterissä pelaavan Rantalan mukaan ottelun viidennellä peliminuutilla tullut avausmaali vapautti Suomen peliä.
– Saimme pidettyä palloa hyvin. Olisimme ehkä voineet pitää sitä vähän ylemmällä ja yrittää pidempiä hyökkäyksiä. Pelasimme mielestäni hyvän nollapelin, mikä on tärkeää, Rantala arvioi.
Ruotsin pääsarjan Damallsvenskanin mestaruutta tavoittelevaan Häckeniin kesällä siirtynyt Kosola sanoi, että Suomi pelasi tasapainoisen ottelun.
– Otimme tärkeän voiton ja loimme riittävästi maalipaikkoja. Olimme mielestäni myös aika tehokkaita niissä. Pystyimme luomaan maalipaikkoja laidalta keskeltä. Lisäksi kotiyleisön kannustus välittyi kentälle, Kosola kuvaili.
Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Essi Sainio totesi, että Suomen joukkue oli hyvin valmistautunut ja pelaajat olivat rennon oloisia, mutta eivät kuitenkaan lepsuja.
– Pelaajien väliset etäisyydet olivat hyvät, joukkue tiesi koko ajan, mitä teki ja roolit olivat selkeät. Jos virheitä tuli, ne paikattiin, Sainio summasi.
Sainio kehui myös Kosolaa, joka sai kaksi maalia palkinnoksi hyvästä työstään kentällä.
– Erinomainen suoritus. Hän teki sitä, missä on todella hyvä, eikä tehnyt mitään ylimääräistä tai turhaa. Hän hoitaa tonttinsa järjettömän hyvin, ja oli todella aktiivinen sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.
Helmarit pelaa tässä maaotteluikkunassa myös toisen Kansojen liigan ottelun, kun se kohtaa Romanian vierasottelussa tiistaina 26.9. kello 19. Ottelu näkyy suorana Ylen kanavilla.