Hyppää sisältöön

Perjantaina mereen kadonnut mies löytyi hukkuneena Loviisassa

Vainaja löytyi viistokaikuluotaimen avulla noin sadan metrin päästä katoamispaikan rannasta.

venesatama laivasilta loviisassa
Pinnalle päässyt hälytti apua. Keski-ikäistä miestä etsittiin vedestä helikopterin ja sukeltajien avulla. Järeät pelastustoimet eivät tuottaneet tulosta. Kuva: Markku Rantala / Yle
Clarissa Jäärni,
STT

Perjantai-iltana Loviisassa veden varaan joutunut mies löydettiin hukkuneena lauantaina iltapäivällä, kertoi komisario Olavi Merihaara Itä-Uudenmaan poliisista STT:lle.

Suomenlahden merivartiosto sai hätäilmoituksen perjantaina hieman ennen puoltayötä veden varaan joutuneesta miehestä Loviisan laivasillalla. Ilmoituksen mukaan kaksi miestä oli pudonnut tuntemattomasta syystä laiturilta mereen. Toinen oli kyennyt nousemaan omin voimin rannalle, mutta toinen jäi kadoksiin.

Merihaaran mukaan vainaja löytyi noin sadan metrin päästä rannasta noin kolmen metrin syvyydestä. Paikka löytyi viistokaikuluotaimen avulla. Vainajan nosti vedestä pelastuslaitoksen sukeltaja.

Poliisilla ei Merihaaran mukaan ole syytä epäillä rikosta, joten asia tutkitaan normaalina kuolemansyyn tutkintana.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Loviisan Sanomat.

Suosittelemme