Hyppää sisältöön

Ammattiliitto Pro ja Teollisuusliitto ilmoittivat uusista mielenilmauksista – ulosmarsseja luvassa torstaina Itä-Suomen alueella

Ammattiliitot kertoivat viimeksi lauantaina uusista työtaistelutoimista

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto SAK:n ammattiliittojen mediatilaisuudessa Helsingissä 21. syyskuuta 2023.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
Olli-Pekka Toivanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ammattiliitto Pro kertoo järjestävänsä poliittisen mielenilmauksen erikseen listatuissa yrityksissä Itä-Suomessa ensi torstaina 28. syyskuuta. Yrityslistalla ovat muun muassa Abloyn Joensuun tehdas sekä Orionin Kuopion toimipiste.

Mielenilmaus toteutetaan poistumalla työpaikalta ennen työajan päättymistä. Mielenilmauksella vastustetaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätöksiä, joiden Ammattiliitto Pro katsoo heikentävän työntekijjöiden oikeuksia.

Myös Teollisuusliitto kertoi sunnuntaina järjestävänsä lyhytkestoisia tunnin ulosmarsseja Savo-Karjalan alueella torstaina. Ulosmarssit eivät koske hätätyötä, eivätkä hengen ja terveyden turvaamiseksi välttämätöntä työtä. Teollisuusliitto noudattaa ulosmarsseissa neljän päivän ilmoitusaikaa.

Ammattiliitot kertoivat viimeksi lauantaina uusista työtaistelutoimista. Teollisuusliitto ilmoitti järjestävänsä ulosmarsseja Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityksissä. Ammattiliitto Pro järjestää työnseisauksia, ulosmarsseja ja mielenilmauksia lukuisilla eri työpaikoilla ensi keskiviikkona.

Lue lisää:

Katso lista: näitä heikennyksiä ammattiliitot vastustavat työtaisteluilla

Ammattiliitot ilmoittivat uusista työtaistelutoimista Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – koskevat myös Olkiluodon työntekijöitä

Suosittelemme