Hyppää sisältöön

Avaruusluotain pudotti asteroidin pinnalta kerättyjä näytteitä Maapallolle, Nasa tutkii kapselia

Kapselissa oleva muutaman sadan gramman painoinen näyte leijaili laskuvarjon varassa Utahin aavikolle Yhdysvalloissa.

Taiteilijan näkemys Nasan Osiris-Rex-luotaimesta.
Taiteilijan näkemys Nasan Osiris-Rex -luotaimesta. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Osiris-Rex -luotain on pudottanut Bennu-asteroidin pinnalta vuonna 2020 kerättyjä näytteitä Maapallolle.

Maapallon ohi kiitänyt luotain pudotti näytteen laskuvarjon varassa, ja se leijaili Utahin aavikolle Yhdysvalloissa.

Laskuvarjo saavutti maanpinnan ennen kuutta Suomen aikaa. Pieni kapseli leijaili neljä tuntia ennen kuin se päätyi syrjäiselle sotilasalueelle.

Joidenkin satojen grammojen painoinen näyte oli suljettu kapseliin.

Maastosta noudettu näytteen sisältävä kapseli vietiin Nasan laboratorioon tutkittavaksi.

Tieteellisesti arvokkaan näytteen toivotaan antavan tietoa Maapallon synnystä.

Itse luotain jatkaa matkaansa tutkimaan seuraavaa asteroidia. Perillä se on vuonna 2029.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Suosittelemme