Hyppää sisältöön

Alkavalla viikolla voi olla luvassa yli 20 asteen lämpötiloja

Lämpötila voi kivuta yli 20 asteen torstaita kohti. Maanantaina ja tiistaina maan pohjois -ja keskiosiin saadaan sadetta.

Aurinkoisessa säässä kuvattu koulurakennus, jossa on isot ikkunat ja tyhjä piha.
Kuva: Marjut Suomi / Yle
Olli-Pekka Toivanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen yllä roikkunut ukkosrintama väistyy ja viikosta on tulossa lämmin suurimmaksi osaksi lämmin, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.

– Etelästä lähestyvä korkeapaine työntää matalapainetta pohjoiseen. Sateet saapuvat länsirannikolle maanantai-iltana ja liikkuvat Lapin yli tiistaina, Borgström sanoo.

Sateet painottuvat maan pohjois- ja keskiosiin maanantaina ja tiistaina. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vettä voi tulla enimmillään 10-15 millimetriä.

Sää lämpenee tiistaina ja keskiviikkona. Lämpöä on suurimmassa osassa maata yli 15 astetta, Pohjanmaalla ja Lapissa jäädään alle 15 asteen. Torstaina voidaan paikoin päästä yli 20 asteeseen, Borgström sanoo.

Sää jatkuu tavanomaista lämpimämpänä.
Sääkartat ajalle 24.-26.9. Kuva: Anne Borgström / Yle

Suosittelemme