Lapua 1976 -elokuva ylitti viikonloppuna rajapyykkinä pidetyn 100 000 katsojan rajan.
Elokuva on vasta kolmas kotimainen ensi-ilta, joka tänä vuonna ylitti rajapyykin. Aiemmin yli sadantuhannen katsojan ovat päässeet kotimaisista elokuvista Sisu ja Risto Räppääjä ja Villi kone.
Toni Kurkimäen ohjaama ja Blankfacen tuottama, tositapahtumista ammentava elokuva sai ensi-iltansa 1. syyskuuta. Nyt elokuvan on nähnyt täsmälleen 103 653 katsojaa.
– Satatuhatta katsojaa on tänä päivänä jo eräänlainen hittielokuvan raja. Suomessa tulee valkokankaille vuosittain yli 200 elokuvaa, mutta vain harvoista kasvaa isoja yleisömagneetteja. Lapua 1976 on otettu vastaan erittäin hyvin: yleisöpalaute on ollut ylistävää eri puolilla Suomea ja se vetää katsojia saleihin, kertoo Finnkinon elokuvalevityksen johtaja Mika Nieminen.
Elokuva oli viime viikonloppuna edelleen maan toiseksi katsotuin elokuva yli 10 000 katsojalla.
Lapua 1976 liittyy Lapuan patruunatehtaan räjähdykseen, joka on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimpia onnettomuuksia. Elokuvan pääosissa ovat Jussi-palkittu Linnea Leino, Konsta Laakso, Hannu-Pekka Björkman ja Leo Sjöman.
Elokuvan tuotantobudjetti on vajaat 1,3 miljoonaa euroa. Elokuvan on ohjannut Toni Kurkimäki ja käsikirjoittanut Tuukka Haapamäki. Elokuvan tuottavat Pekka Pohjoispää ja Mikko Jokipii tuotantoyhtiö Blankfacelle. Elokuvan levittää Finnkinon elokuvalevitys.