Ylen meteorologi Matti Huutosen mukaan syyskuun lopun ylimmät lämpötilat ovat muutaman asteen tavallista korkeampia. Syyskuun lämpöennätys etenkin etelässä voi mennä uusiksi.
Syyskuun lopun yöt ovat puolestaan tänä syksynä vastanneet tavallisia ajankohdan päivälämpötiloja.
Syyskuusta ennakoitiin leutoa ja sitä se on ollut. Syksy on edennyt käytännössä useita viikkoja hitaammin kuin tavallisesti.
Kuun lopun lämpötilat ovat samoja kuin normaalisti syyskuun alussa. Jopa korkeampia, kun Huutonen katsoo alkaneen viikon sääkarttoja. Eli etelässä ollaan ylimillään lähellä 20 asteessa.
– Ehkä viikon lopussa lämpimämpi etelänpuoleinen ilma on väistymässä itään.
Syyskuun lopun ylin lämpötila on yleensä eteläosissa maata alle 13 astetta, pohjoisemmassa alle 7 astetta.
Päivän keskilämpötila Helsingin Kaisaniemen asemalla on 16 astetta. Vastaavaa lukemaa ei Huutosen mukaan näytä löytyvän kuin ehkä lähes sata vuotta sitten.
Kokenut meteorologi ei kuitenkaan lähde ennakoimaan edes kuun viimeisen viikon alussa, että syyskuu olisi ennätyslämmin. Suomen sää on tunnetusti vaihteleva. Vertailu Kaisaniemenkin vertailulukemaan vuodelta 1934 vaikuttaa äkkiseltään Huutosen mukaan epävarmalta.
Syynä lämpimään syyskuuhun on idän korkeapaineen ja Pohjois-Atlantin matalan välistä Suomeen liikkuneet lämpimät ilmamassat etelän suunnalta. Etelärannikolla vielä melko lämmin meri pitää osin myös lämpöä yllä.
Kyseinen reitti on sulkeutumassa ja syksy ehkä tekee lopulta tuloaan ensi viikon aikana. Silloin myös pohjoisen suunnan kylmemmät ilmavirtaukset voivat yleistyä ja tavallinen syksy tulla.
Sitä ennen myös yöt lämpenevät, kun tuuli virkoaa, eikä ilma ennätä pimeän yön aikana liiaksi jäähtyä.