Hyppää sisältöön

Juha Heikkinen odotti matkalaukkuaan liki viikon, toisilla kävi huonompi tuuri – Helsinki-Vantaan laukkusumaa puretaan yhä

Arviolta noin 2 000 matkalaukkua jäi lennoilta jälkeen viime viikolla Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Juha Heikkinen näyttää peukkua, koska on saanut viimein matkatavaransa Nagoyaan.
Nagoyassa opiskeluvaihdossa oleva Juha Heikkinen lähetti Ylelle kuvan, kun matkatavarat olivat saapuneet Suomesta Aasiaan. Kuva: Juha Heikkinen
Linda Tammela

Helsinki-Vantaan lentoaseman liikenne pysähtyi viime viikon tiistaina, kun maahuolintapalveluiden henkilöstö marssi ulos. Ulosmarssin vuoksi useat lennot myöhästyivät aikataulustaan. Ulosmarssi vaikutti etenkin matkatavaroiden käsittelyyn, eikä ongelma ole vieläkään ohi kaikkien osalta.

Finnairin viestintäjohtajan mukaan lennoilta jäi jälkeen arviolta noin 2 000 matkalaukkua, sillä niitä ei saatu ulosmarssin takia lennoille mukaan.

Helsinkiläinen Juha Heikkinen oli viime viikon tiistaina lentoasemalla matkatavaroineen lähdössä Japaniin, kun sai kuulla ulosmarssista. Hän sai matkatavaransa perille tänään maanantaina.

Heikkinen kertoi lähtiessään Ylelle, että on menossa yli neljäksi kuukaudeksi opiskeluvaihtoon Japanin Nagoyaan. Hänellä oli mukanaan iso rinkka, iso kova matkalaukku sekä selkäreppu. Koko elämä oli pakattu matkalle mukaan.

Heikkinen jännitti tuolloin, tulevatko tavarat perille. Hän oli lähdössä Tokiosta lennon jälkeen suoraan junalla Nagoyaan.

Heikkinen vastaa nyt puhelimeen periltä Nagoyasta. Hän kertoo saapuneensa perille viime viikon keskiviikkona ilman matkatavaroita.

– Lentokentällä katsottiin tilannetta virkailijoiden kanssa. Kenenkään samalla lennolla olleen laukku ei ollut tullut, kertoo Heikkinen.

Helsinkiläisen Juha Heikkisen lento sattui juuri Helsinki-Vantaan työskentelijöiden ulosmarssin aikaan. Hän sai jännittää Tokioon asti, tulevatko matkatavarat perille.

Kouluun perjantaina, mukana yhdet vaihtokalsarit

Lentoasemalla Tokiossa Heikkiselle luvattiin, että matkatavaroiden pitäisi saapua hänelle 2–4 päivän kuluessa. Onneksi käsimatkatavaroissa oli mukana edes jotain, jolla selvitä reissun ensimmäiset päivät.

– Oli yhdet vaihtokalsarit, yksi vaihtopaita ja yhdet sukat, hän luettelee.

Koska opiskelut nagoyalaisessa yliopistossa alkoivat jo perjantaina, halusi Heikkinen ostaa verkkareiden lisäksi jotain muutakin päällepantavaa.

Finnair kertoo verkkosivuillaan korvaavansa ”kohtuullisen määrän matkan aikana hankkimiasi välttämättömiä tarvikkeita”. Lentoyhtiön lisäksi matkatavaroista voi hakea korvauksia vakuutuksesta.

Heikkisen matkatavarat saapuivat viidessä päivässä

Heikkinen olisi saanut matkatavaransa jo sunnuntaina eli neljän päivän sisällä, kuten luvattiin. Hän ei ollut kuitenkaan saanut etukäteen tietoa matkatavaroiden saapumisesta, joten ei ollut niitä vastaanottamassa. Vasta maanantaina iltapäivällä ovikello soi ja kaikki matkatavarat olivat viimein perillä.

Kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri kuin Heikkisellä. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo asiakkaista, joiden matkatavaroita ei ole lopulta laisinkaan lähetetty matkakohteeseen Kyprokselle, vaan asiakkaat saavat tavaransa vasta kotiinpaluun yhteydessä.

Vaikka matkatavaroitaan joutuisi odottelemaan useitakin päiviä, eivät ne välttämättä ole kadonneet. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan matkatavarat katsotaan kadonneeksi, jos niitä ei kuulu 21 vuorokauden kuluessa lennon saapumisesta.

Suosittelemme