Hyppää sisältöön

Entinen koulukiusaaja ja kiusattu Toni Nyström pyöräili Suomen halki: ”En edes tykkää pyöräillä”

Toni Nyström pyöräili Suomen päästä päähän parissa viikossa. Matkan aikana hän pysähtyi kouluille puhumaan koulukiusaamisesta.

Toni Nyström on tyytyväinen pyöräänsä. Koko matkan aikana vaihdettiin vain kerran takarengas, kertoo Nyström.
Xia Torikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Inarissa, Saariselän pohjoispuolella tuuli puhalsi sateen vasten kasvoja, mutta Toni Nyströmiä se ei vaikuttanut haittaavan hänen pyöräillessään tunturin päältä laskevaa nelostietä alas.

39-vuotias rovaniemeläinen palomies Toni Nyström on pyöräillyt Manner-Suomen eteläisimmästä kolkasta Hangosta Saariselälle saakka Ylen tavoittaessa hänet.

Loppusuora häämöttää, sillä Suomen pohjoisimpaan kylään, Nuorgamiin, matkaa on enää reilut 200 kilometriä. Kaiken kaikkiaan Nyströmin polkupyörälle kertyy kilometrejä reilut 1 400 kilometriä.

Polkupyöräilevän palomiehen pyöräreissu on osa Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa toteutettua kampanjaa koulukiusaamista vastaan.
Asia on Nyströmille tärkeä, sillä hänellä on itselläänkin kokemusta koulukiusaamisesta.

– Olen itse ollut koulukiusattu sekä koulukiusaaja. On sitten vähän perspektiiviä antaa lapsille ja nuorille, että minkälaista se on oikeasti. Kummassakaan roolissa ei ole hyvä olla. Aikamoista tuskaa niin kiusaajana kuin kiusattunakin kokee, kertoo Nyström.

Nyström huoltotiiminsä kanssa lähti matkaan Hangosta syyskuun 11. päivä. He ovat edenneet keskimäärin noin 80–120 kilometriä päivässä. Nyströmille matka on ollut fyysisesti raskas, kun vanha polvivammakin alkoi kesken matkanteon vaivaamaan. Samaan aikaan pyöräily on ollut terapeuttistakin.

– Tässä pääsee käsittelemään vanhoja haavoja. Yksinhän tätä ei voi tehdä. Onneksi on tämä meidän tiimi. He kyselevät miten sujuu, tarvitsenko juomapullon täyttöä tai evästä.

Perillä Nuorgamissa

Toni Nyström on kolmatta kertaa mukana pyöräilykampanjassa. Edeltävinä vuosina hän on polkenut Hangosta Rovaniemelle ja Inariin, mutta tällä kertaa hän polki Suomen päästä päähän, aina Nuorgamiin saakka. Perille Nuorgamiin hän saapui maanantaina 25.9.

Yli tuhannen kilometrin pyöräretkellä Nyström haluaa näyttää nuorille, että mitä vain voi saavuttaa, jos haluaa.

– Koitetaan tällä osoittaa lapsille ja nuorille, että jos tarpeeksi jotain haluaa ja vain tekee sen eteen töitä, niin se on mahdollista. Itse en tykkää edes pyöräillä, toteaa Nyström.

Pyöräilyn lisäksi Nyström ja hänen huoltojoukkonsa ovat pistäytyneet matkansa aikana kouluissa eri puolilla Suomea puhumassa kiusaamisesta.

Nyström tietää, ettei koulukiusaaminen lopu yhteen pyöräilykampanjaan. Siksi hänen mielestään on tärkeää, että aikuiset ovat läsnä lapsille ja nuorille.

– Haluan muistuttaa kuuntelemaan lapsia silloin, kun heillä on asiaa. Se voi olla ainoa kerta, kun he uskaltavat kertoa kiusaamisesta. Jos aikuinen ei silloin keskity kuuntelemaan, niin se voi olla viimeinen kerta kun lapsi siitä yrittää kertoa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 27.9. kello 23:een saakka.

Suosittelemme