Porin kaupungin alueella on ilmennyt neljä vesijohtovuotoa.
Maanantaina aamulla Porin Vesi kertoi suuresta vuodosta runkovesijohdossa Karjarannassa, joka heikensi veden painetta Porissa eri puolilla kaupunkia.
Myöhemmin aamupäivällä ilmeni, että myös päävesijohto Harjakankaan tekopohjavesilaitoksen ja kaupungin välillä on rikki. Tämän jälkeen vuotoja on ilmennyt myös Meri-Porissa Reposaaressa sekä Porin keskustassa Antinkadun ja Koulukadun kulmauksessa.
Tiistaiaamuna Porin Vesi kertoi Facebookissa, että päävesijohdon korjaaminen on osoittautunut maaston märkyyden vuoksi hyvin haasteelliseksi. Työ jatkuu edelleen.
Porin veden johtaja Ismo Lindforsin mukaan putkien rikkoutumisessa oli todennäköisesti kyse ketjureaktiosta, jonka aiheutti ensimmäisenä hajonnut Karjarannan runkovesiputki.
– Ensimmäisen putken hajoaminen aiheutti niin suuren vedentarpeen, että tekopohjavesilaitoksen puhdasvesipumput ovat käynnistyneet niin suurelle teholle, että se on aiheuttanut muut kolme vuotoa.
Porin Vesi korjasi Reposaaressa havaitun vuodon maanantai-iltana. Korjaustyöt ovat käynnissä Antinkadun ja Koulukadun kulmauksessa.
Talousvesi varavesilaitokselta
Porin Veden mukaan vettä riittää asiakkaille, eikä pulloveden hamstraamiselle ole edelleenkään tarvetta.
Vedenpaineet alkavat johtaja Ismo Lindforsin mukaan olla lähes normaalit. Vedessä voi edelleen olla hieman värjäytymää, mutta se ei ole terveydelle vaarallista.
Vesi voi myös maistua hieman erilaiselta, sillä koko kantakaupungin talousvesi tulee Lukkarinsannan varavesilaitokselta.
Näin monta vuotoa samaan aikaan on Lindforsin mukaan melko poikkeuksellista.
– 20 vuoden urani aikana vastaava tilanne on tullut eteen kaksi kertaa.