Hyppää sisältöön

Ullanlinnan psykiatria ei voi syyttää murhan yrityksestä, vaikka hän ajoi mereen perhe kyydissään – syynä aiemmin määrätty liikennesakko

Syyttäjä haki sakkorangaistuksen purkua, jotta epäiltyä voisi syyttää myös murhan yrityksestä. KKO ei pitänyt todennäköisenä, että uudet tiedot olisivat johtaneet tuomioon ja hylkäsi hakemuksen.

Epäilty murhan yritys tallentui valvontakameraan 19.8.2021.
Tuomas Rimpiläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Ullanlinnan murhasta epäiltyä psykiatria ei voi syyttää murhan yrityksestä, vaikka poliisi epäilee hänen aiemmin ajaneen tahallaan mereen perhe kyydissään.

Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan rikoksen tutkimisen ja mahdollisen syyttämisen estää kaksoisrangaistavuuden kielto.

Poliisi epäilee, että vuonna 1974 syntynyt psykiatrimies murhasi vuonna 1975 syntyneen vaimonsa Helsingin Ullanlinnassa joulukuussa 2022. Poliisi otti epäillyn kiinni, kun tämä oli siirtämässä ruumista asunnosta autoon. Tästä teosta häntä epäillään yhä, eikä kaksoisrangaistavuuden kielto ole esteenä murhasyytteen nostamiselle.

Esitutkinnan kuluessa huomattiin, että mies oli vuonna 2021 ajanut autolla mereen Helsingin Kauppatorilta.

Psykiatri kertoi halunneensa lievittää meren pelkoa

Mereenajon jälkeen poliisi oli kuulustellut epäiltyä ja tämän vaimoa, joka myöhemmin joutui henkirikoksen uhriksi. Perhe oli koeajamassa autoa, jonka he suunnittelivat ostavansa.

Psykiatrin mukaan hän halusi näyttää lapsille meripelastusveneen, koska lapset pelkäsivät merta.

Vaimo: Hän oli lähdössä peruuttamaan, että voimme ajaa pois, mutta auto lähtikin eteenpäin. Sen jälkeen tuli autossa paniikki, kun auto tippui mereen. Auto oli ihan tuntematon, ja se oli täysin puhdas vahinko, että auto lähti eteenpäin eikä peruuttamaan taaksepäin.

Epäilty: Siinä sitten sähläsin jotain ja meni ilmeisesti väärä vaihde päälle. Olin laittavani pakin päälle, mutta auto lähtikin eteenpäin, kun painoin kaasua. En pystynyt pysäyttämään autoa ja menin paniikkiin tilanteessa. Minulla on selkeät muistikuvat vasta kun auton keula osui veteen ja tuulilasi meni rikki.

Kukaan autossa ollut ei loukkaantunut vakavasti.

Poliisi totesi, että kyse oli vahingosta ja määräsi psykiatrille sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kun psykiatria myöhemmin tutkittiin epäiltynä vaimonsa surmaamisesta, poliisi alkoi tarkastella myös mereenajoa uudelleen. Poliisi ja syyttäjä katsoivat, että uusien tietojen perusteella mereen ajamisessa olikin todennäköisesti ollut kyse tahallisesta henkirikoksen yrityksestä.

Uusi näyttö ei horjuttanut psykiatrin kertomusta riittävästi

Jotta epäiltyä voisi syyttää murhan yrityksestä, hänelle määrätty sakkorangaistus pitäisi ensin purkaa. Kyse on niin sanotusta ne bis in idem -periaatteesta eli kaksoisrangaistavuuden kiellosta.

Ketään ei voi syyttää uudelleen samasta teosta, josta hänet on jo tuomittu. Kaksoisrangaistavuuden kielto esti myös poliisia tutkimasta mereenajoa uudelleen.

Korkein oikeus katsoi, että epäillyissä henkirikosten yrityksissä oli kysymys samasta menettelystä, josta miehelle oli määrätty sakkorangaistus.

Auton kyydissä oli onnettomuushetkellä yhteensä kuusi henkilöä. Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenee, että uusissa kuulusteluissa matkustajista kaksi kertoi uutta tietoa mereenajosta. KKO:n mukaan uudet tiedot jossain määrin horjuttivat psykiatrin väitettä siitä, että kyse olisi ollut vahingosta.

Samaan suuntaan viittasivat myös auton hallintalaitteista esitetyt uudet tiedot. Uudesta näytöstä ei kuitenkaan voinut tehdä vahvoja johtopäätöksiä. Lisäksi kaksi muuta autossa ollutta matkustajaa ei uusissa kuulusteluissa kertonut mitään sellaista, mikä olisi tukenut syyttäjän väitettä murhayrityksestä.

KKO:n mukaan syyttäjä ei esittänyt sellaista uutta näyttöä, joka olisi aikanaan todennäköisesti muuttanut mereenajotutkinnan lopputulosta, vaikka samat tiedot olisivat olleet käytettävissä jo tuolloin.

Tämä niin sanottu todennäköisyysedellytys käänsi korkeimman oikeuden sille kannalle, että syyttäjän hakemus hylätään.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätös syntyi enemmistöpäätöksellä. Kuudesta oikeusneuvoksesta kaksi olisi purkanut sakkotuomion ja yksi oli eri mieltä enemmistön perusteluista.

Päivitys: Tämä oli päivittyvä uutisjuttu, johon on ensijulkaisun jälkeen lisätty uutta tietoa.

Päivitys 27.9.2023: Juttuun lisätty tieto, että kaksoisrangaistavuuden kielto estää syyttämisen lisäksi myös poliisia tutkimasta rikosta uudelleen.

Suosittelemme