Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on edelleen Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen alhaisin.
Työttömien määrä tosin nousi vuoden takaisesta, mutta laski edellisestä kuukaudesta.
Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat 2,7 prosentin Evijärvellä; 3,7 prosentin Kuortaneella; 4,5 prosentin Isojoella ja Karijoella.
Ähtärissä sen sijaan on muuta maakuntaa huomattavasti korkeampi työttömyys, 10 prosenttia. Muutos vuoden takaiseen on huomattava, sillä viime elokuussa Ähtärin luku oli 5,4 prosenttia.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen strategiapäällikkö Timo Takala sanoo, että Ähtäri kuuluu Etelä-Pohjanmaalla kuntiin, joissa on usein tilastoitu maakunnan keskimääräistä korkeampia työttömyysprosentteja. Kunta on myös useassa mielessä suhdanneherkkä.
Silti loppukesän tilanne on poikkeava, koska muutos viime vuoteen on huomattava.
– Merkittävä osa muutoksesta selittyy kuitenkin lomautusten roimalla kasvulla paikkakunnalla. Työttömiä oli elokuun lopussa 126 ja lomautettuja 95, vuosi sitten vastaavaan aikaan työttömiä oli 118 ja lomautettuja alle 5 henkilöä, Takala kertoo.
Takalan mukaan taustasyinä Ähtärin muutokseen ovat taloustilanteesta juontuvat haasteet erityisesti veneteollisuudessa ja etenkin matkailu- ja ravintola-alalla, jotka ovat johtaneet lomautuksiin.
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 52 henkilöllä eli yhdellä prosentilla. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä laski 726 henkilöllä.
Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta 4,3 prosentilla.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 6,0 prosenttia, joka oli Manner-Suomen alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,4 prosenttia.
Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 1659 kappaletta, joka oli 597 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten.