Simpukka sinun isäsi, laulaa Pekko Käppi, eikä täydelle salille jää epäselväksi minkä puolella laulussa ollaan.
Yhden miehen jouhikko-orkesteri kiihdyttää vauhtia, kun raakusta kertova haikean villi laulu saa ensiesityksensä Lavajärven Päivölässä.
Ollaan Ylöjärvellä Raakkujaisissa, taiteilijoiden järjestämässä hyväntekeväisyysillassa uhanalaisen jokihelmisimpukan hyväksi.
Taiteilijat ovat lähteneet innolla auttamaan suomalaisen luonnon suojelussa. Esimerkkejä riittää: Eppu Normaali perusti suojelumetsän Ylöjärvelle, näyttelijä Jasper Pääkkönen pelastaa lohijokia, Von Hertzen Brothersin ja Luonnonperintösäätiön taidehuutokauppa metsän hyväksi tuotti 40 000 euroa.
Mutta miksi keskittyä vain yhteen simpukkaan?
Luonnonperintösäätiön suojelujohtajan Anneli Jussilan mukaan käävät ja raakut eivät saa ihmisiä samalla tavalla puolelleen kuin vaikkapa kauniit kuhankeittäjät.
Syyskuisena torstaina raakku oli yhden illan ajan huomion keskipisteenä. Ylöjärvellä raakkujen puolesta esiintyivät Pekko Käpin lisäksi muun muassa muusikko Jaakko Löytty, piirtäjä Seppo Leinonen ja kirjailija Anni Kytömäki.
Pekko Käpille parisataavuotiaaksi elävä simpukka on osoitus luonnon ihmeellisyydestä. Koska raakku ei ollut hänelle ennestään kovin tuttu, hän lähti etsimään apua suomalaisesta kansanrunoudesta.
Käppi löysikin raakkuaiheisen tekstin, silmänparannusloitsun, jonka pohjalle laulu syntyi.
– Loitsua käytettäessä raakulle käy huonosti. Minä en nyt tehnyt loppuun raakun kostoa, mutta sanoin, että antakaa olla.
Millaista on olla jokihelmisimpukka tai karhu?
Anni Kytömäelle lähellä elävien olentojen asemaan asettuminen on ollut romaanikirjailijan keino laajentaa näkökulmaa.
Esikoisteoksessa Kultarinnassa Kytömäki kirjoitti karhun näkökulmasta, Finlandia-palkitussa Margarita-romaanissa taas raakun.
Toisten eliöiden ajatuksiin ja aistimuksiin astuminen on hänestä todella mielenkiintoista.
– Se on ikään kuin aivan vieras maailma, mihin saa astua. On tuntunut terveelliseltä myös itselle ihmisenä, että joutuu välillä astumaan pois omasta mielestään ja miettimään, että minkälaista olisi olla jokihelmisimpukka tai vaikka karhu.
Kytömäki suosittelee toisen elävän asemaan asettumista muillekin.
– Siinä saa käsityksen, miltä tuntuu elää toisena eliönä, ja ymmärtää, minkälaisia asioita ne tarvitsevat pystyäkseen elämään.
Jos esimerkiksi raakku saisi ihmiset toimimaan jokiluonnon puolesta, siitä hyötyisivät myös monet muut lajit, Kytömäki pohtii.
Anni Kytömäki on romaaneissaan kirjoittanut auki suomalaisten luontokäsityksen muutoksia ja luonnonsuojeluaatteen syntyä. Hän näkee taiteilijoiden olleen ja olevan tarvittavia edelläkävijöitä uudenlaisen ajattelun synnyssä.
– Kun ihmiskunta keskustelee siitä, minkä pitäisi muuttua, taiteilijat ovat jo poimimassa aiheita ja käsittelemässä niitä omalla tavallaan, Kytömäki muotoilee.
Raakulla menee vähän paremmin
Suomen uhanalainen jokihelmisimpukkakanta on saanut viime aikoina hyviäkin uutisia.
Jyväskylän yliopiston tutkimusasemalla Konnevedellä on kasvatettu raakkuja kasvatusaltaissa, ja ensimmäiset poikaset on istutettu Pohjanmaan raakkujokiin. Poikaset näyttävät selviävän melko hyvin.
– Mitä suuremmaksi raakku kasvaa, sitä vähemmän sillä on uhkia, sanoo professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistosta.
Raakkujen pitkäikäisyydestä on se etu, että jos uusi sukupolvi saadaan pärjäämään raakkujoissa, se antaa aikaa korjata jokia parempaan kuntoon ja saada raakun tarvitsemat lohikalakannatkin elpymään, Taskinen kertoo.
Ylöjärvellä syyskuinen raakkuilta päättyy huutokauppaan. Raakkujen hyväksi huudetaan muun muassa Kytömäen romaani Margarita.
Rahaa ei kerry valtavasti, mutta Kytömäki uskoo raakkujen selviävän.
– Haluan olla toiveikas, koska se on ainoa keino millä jaksaa puurtaa asioiden eteen.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 29. syyskuuta kello 23:een saakka.