Hyppää sisältöön

Tunnin ulosmarssi sisälsi kahvitauon Oulussa, koska yritykselle ei haluttu suuria vahinkoja – näin ensimmäinen työtaistelupäivä sujui

Tunnin ulosmarsseja ja mielenilmauksia järjestettiin tänään Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Työtaistelutoimet jatkuvat keskiviikkona ja torstaina muualla Suomessa.

Suomen hallituksen työelämämuutokset ja niiden vaikutukset lainsäädäntöön eivät miellytä Teollisuusliiton pääluottamusmies Jouni Lämpsää. Video: Jarmo Nuotio / Yle, Hanne Kinnunen / Yle.
Roosa Sarajärvi,
Päivi Seeskorpi,
Jarmo Nuotio
Avaa Yle-sovelluksessa

Ammattiliittojen mielenilmaukset hallituksen työelämään kaavailemia muutoksia vastaan alkoivat tänään.

Ensimmäisenä työtaistelutoimiin ryhtyivät Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Teollisuusliitto järjesti tiistaina tunnin mittaisia ulosmarsseja Lapin ja Oulun vaalipiireissä yhteensä yhdeksässä toimipaikassa.

Ainakin Kajaanin Otanmäessä sijaitsevan Škoda Transtechin tehtaalla ulosmarssijoita tiedettiin olevan noin 375, Muhoksella Hydnumin tehtaalla 20, Sievin Scanfilin tehtaalla noin 150 sekä Pölkyn Kajaanin tuotantolaitoksella noin 30. Lapissa ulosmarssijoita arveltiin olevan Rovaniemen Norrhyddron tehtaalla 100-200 sekä Kemissä Veitsiluodon sahalla että Sodankylässä Comfortalla noin 20.

Ammattiliitto Pro järjesti tiistaina tunnin mittaisia mielenilmauksia yhteensä kymmenessä toimipaikassa. Mielenilmaukset toteutettiin poistumalla työpaikalta ennen varsinaisen työajan päättymistä.

Lisäksi Sähköliitto järjesti työnseisauksen Kemissä Caverionin Kemijoki oy:n vesivoimalaitosten huolto-, kunnossapito- ja investointitöitä tekeville työntekijöille sekä Stora Enson Veitsiluodon sahan työntekijöille.

BRP Finlandin pihalla vaja viitisenkymmentä ihmistä ulosmarssimassa.
Rovaniemellä BRP Finlandin tehtaalla 100-200 työntekijää osallistui tiistain ulosmarssiin. Tehtaan etupihalle marssi Ylen toimittajan arvion mukaan noin 60 työntekijää. Työntekijöitä kokoontui myös tehtaan takapihalle sekä muualle lähistöön. Kuva: Juuso Stoor / Yle
BRP:n finlandin työntekijöitä ulosmarssinut.
BRP Finlandin ulosmarssi tapahtui tiistaina kello 12. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Huolena työehtosopimusten tulevaisuus

Kajaanin Otanmäessä Škoda Transtechin tehtaalla noin 375 hallitukselle vihaista työntekijää marssi ulos aamuvuoron päätteeksi kello 13.

Teollisuusliiton pääluottamusmies Jouni Lämpsällä oli ulosmarssiessaan mukana työehtosopimus.

– Otin painoksi sen, mihin me ollaan aina turvattu. Meilläkin on ollut työehtosopimukset sekä lainsäädäntö pelisääntöinä. Nyt maan hallitus on ikävä kyllä muuttamassa näitä lakeja, jotka on tehty heikomman osapuolen suojaksi.

Lämpsä on myös Kajaanin vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu.

Lämpsän mukaan siinä, kuka työehtosopimuksen laatii, on suuri ero. Tähän mennessä työehtosopimuksen on laatinut koulutettu luottamusmies.

– Nyt hallituksen toimesta ollaan asettamassa luottamusvaltuutettu, jota ei välttämättä valitse edes järjestäytyneet työntekijät. Edes tämä hallitus suunnitellessaan näitä päätöksiä ei ole tietoinen niistä seurauksista, mitä voi olla edessä.

Škoda Transtechin työntekijöitä näkyy portin takana.
Škoda Transtechin tehtaalla Kajaanin Otanmäessä ulosmarssi tapahtui aamuvuoron päätteeksi. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

”Tämä on kohtuutonta”

Yksi tiistain ulosmarssipaikoista oli Nokia Solutions and Networksin yksikkö Oulussa, missä työntekijät keskeyttivät työskentelyn kello 11.30.

Teollisuusliittolaisten pääluottamusmies Keijo Alahuhtala arvioi, että Oulussa ulosmarssiin osallistui 50–100 työntekijää, jotka ovat aamu- tai päivävuorossa. Mukana on myös Ammattiliitto Pron jäseniä.

Alahuhtalan mukaan hallituksen suunnitelmia on puitu paljon kahvipöytäkeskusteluissa.

– Hallituksen toimet ovat sellaisia, että leikkaukset kohdistuvat yhteen ja samaan ryhmään eli työntekijöihin. Perusduunari kärsii tästä eniten. Tämä on kohtuutonta ja kyllä työntekijät ovat sen sisäistäneet, Alahuhtala sanoo.

Alahuhtala toimii Kempeleen kunnanvaltuutettuna ja edustaa SDP:tä.

Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron protesteissa on kyse poliittisista työtaistelutoimista. Alahuhtala kertoo, että ulosmarssissa pyritään minimoimaan työnantajalle koituvat vahingot.

– Tämä ei ole meidän työnantajaamme vastaan millään tavalla. Olemme ottaneet tähän tuntiin kahvitauon. Tulemme tänne ulos, tuossa on pillimehua ja pullaa tarjolla ja aluetoimiston aluepäällikkö tulee kertomaan, mitä nämä hallituksen tekemät toimet ovat.

Nokia Solutions and Networksin Oulun-yksikössä ulosmarssijat pitivät samalla kahvitauon. Ulosmarssin tarkoitus ei ole vahingoittaa työnantajaa, vaan kertoa mielipide hallitukselle. Video: Janne Körkkö / Yle, Hanne Kinnunen / Yle.
Työntekijät ulosmarssivat työpaikalta ja seisovat ulkona.
Nokia Solutions and Networksin yksikössä Oulussa työntekijät marssivat ulos tiistaina kello 11.30. Ulosmarssi kestää tunnin. Kuva: Janne Körkkö / Yle
Ulosmarssineet työntekijät jonottavat auton luona, josta jaetaan pillimehua ja pullaa.
Oulun Nokia Solutions and Networksin yksikössä tunnin ulosmarssiin on otettu mukaan myös kahvitauko. Ulosmarssiin osallistuville on tarjolla pillimehua ja pullaa. Kuva: Janne Körkkö / Yle

Ulosmarsseja ja mielenilmauksia tiedossa lisää

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ilmoitti työtaistelutoimista viime viikolla.

Työtaistelutoimia on luvassa myös muualla maassa seuraavan kolmen viikon ajan. Yleislakkoa ei kuitenkaan ole tiedossa.

Ay-liikkeen tavoitteena on saada hallitus pakittamaan ajamissaan työelämää koskevissa muutoksissa ja sosiaaliturvan leikkauksissa.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on Suomen suurin ammatillinen keskusjärjestö, joka edustaa noin miljoonaa suomalaista. SAK:hon kuuluu 17 teollisuuden, julkisen sektorin, kuljetusalojen, yksityisten palvelualojen ja kulttuurialojen ammattiliittoa.

Juttuun lisätty 26.9.2023 kello 13.51 tieto siitä, että Alahuhtala toimii Kempeleen kunnanvaltuutettuja ja edustaa SDP:tä.

Suosittelemme