Ilta-Sanomien tietojen mukaan entistä Jyväskylän kaupunginvaltuutettua Teemu Torssosta epäillään ihmiskaupasta.
Epäilyt liittyvät Torssosen ex-puolisoon. Poliisi epäilee, että Torssonen on esimerkiksi pakottanut vaimoaan hoitamaan kalastuksenvalvontaa sekä muita tehtäviä.
Kalastuksenvalvonta on IS:n tietojen mukaan liittynyt Torssosen perustamaan ”kansallismieliseen luonnonsuojelujärjestöön”.
Poliisi on vahvistanut epäilyn IS:lle, mutta ei epäillyn henkilöllisyyttä. Lehti on saanut Torssosen nimen käsiinsä muista lähteistä.
Torssonen nousi valtakunnalliseen julkisuuteen oltuaan pitkään epäiltynä Pekka Katajan murhayrityksestä heinäkuussa 2020. Hänet vapautettiin kuitenkin syytteistä. Torssosen ex-puoliso toimi myös todistajana asiassa.
Torssonen valittiin perussuomalaisten listalta kaupunginvaltuustoon, mutta hänet erotettiin pian puolueesta ja hän muodosti oman ryhmänsä. Torssonen ei tullut enää viime kuntavaaleissa 2021 valituksi valtuustoon.