Kuka maksaa siivoamisen, kun yritys aiheuttaa ympäristöongelman ja menee konkurssiin?
Tähän kysymykseen selvitetään vastausta paraikaa Jämsässä, jossa kiertotalousyhtiö Kaipola Recycling kasasi tehdasalueelle jätevuoret ja meni konkurssiin loppukesästä.
Tontilla on tuhansia tonneja muoviroskaa ja tuhkaa, jotka pitäisi siivota pikimmiten pilaamasta ympäristöä. Jätteen pois kuljettaminen kuitenkin maksaa.
Rahat yritetään kaivaa konkurssipesästä tai kiinteistön omistajalta, mutta jos riittäviä summia ei löydy, siirtyy lasku kunnan maksettavaksi.
Kustannusten suuruudesta ei ole annettu julkisuuteen tarkkoja lukuja, mutta Keski-Suomen ely-keskus on arvioinut kulujen olevan huomattavasti suuremmat kuin yrityksen etukäteen maksama 22 200 euron jätevakuus.
Miten on mahdollista, että kuntalaiset saattavat joutua maksamaan yrityksen aiheuttaman sotkun?
Ympäristöministeriö: ”Joskus seulasta lipsahtaa jotakin”
Jämsän kaltaisia tilanteita tulee vastaan aika ajoin, sanoo ympäristöministeriön ylijohtaja Oili Rahnasto.
Tällä hetkellä yritysten aiheuttamien ympäristösotkujen siivoamista selvitellään Ylen tietojen mukaan Jämsän lisäksi ainakin Lappeenrannassa ja Kurikassa.
– Ikävä sanoa, mutta joskus seulasta lipsahtaa jotakin. Meillä on tiedossa isompia tapauksia, ja silloin tällöin putkahtelee esiin myös pienempiä, Rahnasto sanoo.
Seulalla hän tarkoittaa ympäristölupa- ja valvontaprosessia.
Ympäristölupa on haettava toiminnalle, joka voi aiheuttaa ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Kevyempää koetoimintalupaa voi hakea koeluonteiseen, lyhytaikaiseen toimintaan.
Lupa haetaan hankkeesta riippuen kunnan ympäristöviranomaiselta tai aluehallintovirastosta.
Rahnaston mukaan ongelmatapaukset pitäisi pyrkiä ehkäisemään valvonnalla sekä lupapäätösten riittävällä tarkkuudella.
Ympäristö- tai koetoimintalupia myönnettäessä ei kuitenkaan tarkastella hakijan taloudellista tilannetta juuri lainkaan. Ympäristöluvan voi saada, vaikka yritys olisi täysin vailla rahoitusta.
Rahnaston mukaan varsinkin uudelle toiminnalle lupaa haettaessa rahoitusneuvottelut voivat olla vielä kesken, ja monesti lupa tarvitaankin rahoittajien vakuuttamiseksi.
Pitäisikö yritysten taloudellisen tilanteen arviointi sitten sisällyttää lupaprosessiin?
Rahnaston mukaan se vaatisi valtavat lisävoimavarat ympäristölupien myöntämiseen.
– Siellä ei ole nyt edes riittävää taloudellisen puolen osaamista, Rahnasto huomauttaa.
Myöskään asiantuntemusta ei vaadita
Lupia myönnettäessä ei yleensä arvioida myöskään sitä, onko yrityksellä riittävästi hankkeen vaatimaa asiantuntemusta, sanoo johtaja Veli-Matti Uski Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
– Aika harvoin se nousee selvityksissä esille.
Jätehuoltoon liittyvässä toiminnassa asiantuntemusta yleensä vaaditaan lupamääräyksin, mutta sen riittävyyden arviointi jää Uskin mukaan valvovan viranomaisen tehtäväksi luvan myöntämisen jälkeen.
Nykyjärjestelmässä on siis täysin mahdollista, että heikossa taloudellisessa tilanteessa oleva ja alaan vihkiytymätön yritys saa ympäristöluvan, aloittaa toiminnan, aiheuttaa ympäristöongelman, menee konkurssiin ja jättää siivoamisen kunnan maksettavaksi.
Voisiko kunta sitten asettua poikkiteloin, jos hanke vaikuttaa epäilyttävältä?
Järein keino ei aina ole käytettävissä
Jämsän tapauksessa ei näytä siltä, että kunta olisi varsinaisesti vastustanut kiertotalousyhtiön saapumista alueelleen.
Sen sijaan Jämsän kaupunki jopa rahoitti yrityksen markkinointia valtiolta saamillaan tukirahoilla.
Taloudellinen tuki on yksi keinoista, joilla kunta voi pyrkiä vaikuttamaan yrityksiin – tukea voidaan antaa tai olla antamatta.
– Se voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen, mutta se, mikä on kuntien käsissä, on kaavoitus, sanoo ympäristöoikeuden yliopistonlehtori Aleksi Heinilä Itä-Suomen yliopistosta.
Kaavoituksen avulla kunnilla on valta päättää, millaista toimintaa milläkin tontilla saa harjoittaa.
Jos kunnan alueella ei ole valmiiksi kaavoitettua paikkaa yrityksen suunnittelemalle toiminnalle, kunnalla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja joko kaavoittaa tai olla kaavoittamatta.
Jämsän tilanteessa kiertotalousyhtiö tuli tontille, jossa kaava oli jo valmiina. Tällaisessa tilanteessa kaavoituskortti on Heinilän mukaan pois laskuista.
Kunta voi kuitenkin tietyissä rajoissa päättää, millaisille toimijoille se vuokraa tonttejaan.
Jos tontti ei ole kunnan omistuksessa, kuten Jämsän tapauksessa, alkavat viralliset vaikutuskeinot käydä vähiin.
Jäljelle jää valvonta, mutta ongelmiin puuttuminen on hidasta
Kunnalla ei siis ole oikeutta estää epäilyttävääkään yritystä asettumasta alueelleen, jos kolme ehtoa täyttyy: yrityksen toiminta on kaavan mukaista, kunta ei omista tonttia ja yritys saa viranomaiselta ympäristöluvan ja muut tarvittavat luvat toiminnan aloittamiseen.
Lupapäätöksistä voi valittaa, mutta valitusten käsittely hallinto-oikeudessa vie aikaa.
Lisäksi kunnan tulee valvoa lupaehtojen noudattamista sekä laittaa vireille hallintoprosesseja, jos rikkomuksia tapahtuu.
Mutta vaikka yritys alkaisi toimia vastuuttomasti, nopeita vaikutuskeinoja ongelman pysäyttämiseksi ei yleensä ole.
Prosessit ovat hitaita, myöntää ympäristöministeriön Oili Rahnasto.
– Valvova viranomainen antaa ensin huomautuksia, sitten virallisia kehotuksia, sitten edetään pakottavampiin keinoihin, mutta niistä on valitusoikeudet. Jos valitusmahdollisuutta käytetään, hallintopakon käsittely venyy entisestään.
”Mikä tahansa yritys voi osoittautua vastuuttomaksi”
Kuntaliiton yhdyskunta ja ympäristö -osaston johtaja Miira Riipistä nykyjärjestelmä ihmetyttää.
– Mikä vain yritys missä tahansa voi osoittautua vastuuttomaksi, ja yksittäisellä kunnalla on aika rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, hän toteaa.
Riipisen mukaan pohjaveden tai maaperän puhdistuskustannukset voivat olla satoja tuhansia euroja.
– En tiedä mihin historian jäänteeseen kunnan viimekätinen siivousvastuu perustuu.
Vastuun jakamiseen on lähivuosina luvassa muutoksia, kun edellisen hallituksen ehdottama uusi ympäristövahinkorahastolaki tulee voimaan vuoden 2025 alussa.
Vahinkoja korvataan tulevaisuudessa aiempaa laajemmin rahastosta, johon ympäristöriskejä sisältävää toimintaa harjoittavat yritykset joutuvat maksamaan vuosittaista vakuusmaksua.
Kaikkiin tilanteisiin uusi rahastokaan ei auta. Ympäristöministeriön Oili Rahnaston mukaan vahingoille on laissa vakavuuskynnykset, joiden pitää ylittyä, jotta rahasto tulee apuun.
– Jos leväyttää tavanomaisia jätteitä jonnekin konkurssin tehdessään, ei kynnys välttämättä ylity.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 28.9.2023 klo 23.00 asti.