Hyppää sisältöön

R-kioskiverkko harvenee kiihtyvää tahtia – moni kauppias lopettaa kesken sopimuskauden

R-kioskeja on enää puolet verrattuna 1980-luvun huippumäärään. Viime vuosina kioskeja on suljettu kiihtyvään tahtiin. Moni kioskiyrittäjä lopettaa kesken, kertoo Svenska Ylen selvitys.

Linus Lång,
Sara Silvennoinen

2000-luku on merkinnyt kioskeille suuria muutoksia ja monille myös loppua. Pohjois-Suomessa, Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa puolet kioskeista on kadonnut vuoden 2016 jälkeen, kertoo Svenska Ylen selvitys.

Alueellinen muutos näkyy alla olevista kartoista.

Kartalla näkyy R-kioskien määrä maakunnittain vuonna 2023. Uudellamaalla kioskeja oli 141 ja Lapissa 9. Eniten kioskit ovat vähentyneet Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Kartalla näkyy R-kioskien määrä Suomessa vuonna 2016 maakunnittain. Uudellamaalla kioskeja oli 188 ja Lapissa 24.
Voit vertailla R-kioskien määrää vuonna 2023 ja 2016 liu'uttamalla palkkia kuvan keskellä.

Norjalainen päivittäistavaraketju Reitan osti R-kioskiketjun Sanomalta vuonna 2012. Uusi omistaja halusi kioskeista kauppiasvetoisia. Tämä tarkoitti, että kioskiyrittäjien piti solmia franchise-sopimus R-kioskin kanssa.

Neljän vuoden kuluttua 96 prosenttia ketjun 600 kioskista oli yrittäjien vetämiä. Sitten tapahtui käänne.

Kioskiyrittäjiä on vaikea löytää

Kioskien määrä on supistunut kiihtyvään tahtiin. Laajimmillaan ketjuun kuului 1980-luvulla yli 800 kioskia. Nyt R-kioskeja on runsaat 400.

Ketjulla on ollut vaikeuksia kauppiaiden rekrytoinnissa ja joka viidettä kioskia pyörittää nyt R-kioski itse. Tällöin ei noudateta franchising-yrityksen ideaa.

Svenska Ylen selvitys osoittaa myös, että kauppiaiden kanssa tehtyjä sopimuksia puretaan varsin usein. R-kioski tekee kolmevuotisia franchise-sopimuksia, mutta vuonna 2021 aloittaneista kauppiaista noin kolmannes on lopettanut ja viime vuonna aloittaneista on lopettanut noin neljäsosa.

Svenska Yle kertoi maanantaina R-kioskiyrittäjien huonoista kokemuksista.

Entiset R-kioskiyrittäjät kertovat karuista kokemuksistaan: ”Oli suuri vale, että kioski menestyisi”

Laskelmat perustuvat kaupparekisterin tietoihin sekä Fimean ja Valviran rekistereihin tupakan ja muiden nikotiinituotteiden myyntiluvista.

Viime vuodet ovat olleet R-kioskille myös taloudellisesti vaikeita. Yhtiö teki vuosia useita miljoonia euroja voittoa, mutta 2019 tulos kääntyi miinukselle. Vuoden 2022 tilinpäätöksessä näkyy kahdeksan miljoonan euron tappio.

Tavoitteena ovat yhä yrittäjien vetämät kioskit

R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen kertoo Svenska Ylen haastattelussa, että monia R-kioskeja on suljettu viime vuosina, koska toimintaympäristö on muuttunut: aukioloajat ja kilpailuasetelma ovat muuttuneet, pelilainsäädäntö ja peleihin suhtautuminen ovat muuttuneet, verkkokaupassa ja ihmisten asuinpaikoissa on tapahtunut muutoksia.

Kioskeja on Rissasen mukaan kuitenkin myös avattu uusille paikoille.

Miksi kauppiaiden vetämien kioskien määrä on vähentynyt?

Haluamme löytää hyviä kauppiaita. Aina valinnat eivät ole osuneet ihan kohdilleen. Odotukset eivät ole välttämättä täsmänneet puolin ja toisin, jolloin meillä ei ole tarpeeksi kauppiaita.

Onko tavoitteena kuitenkin yhä se, että kioskit olisivat yrittäjävetoisia?

Kyllä se on tavoitteena. Tiedetään, että silloin paikallinen omistajuus, yrittäjyys, asiakkaiden tunteminen ja oman tiimin johtaminen toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä on siitä kymmeniä, satoja esimerkkejä.

Millaisena näet R-kioskin tulevaisuuden?

Vahvana. Meillä on vahva asema monessa asiassa siellä, missä sillä on merkitystä eniten, eli asiakkaiden mielissä. Olemme siellä, missä ihmiset liikkuvat. Meillä on mahdollisuus olla vielä vahvempia, täyttää asiakkaiden tarpeita entistä paremmin ja tuoda pientä piristystä päivään.

Jutun on suomentanut Hannele Muilu.

R-kiosknätverket glesnar i rasande takt – se var flest kiosker har stängt

Davids kamp mot Goliat – ingen står på franchisetagarnas sida

Tidigare R-kioskföretagare känner sig lurade av kioskkedjan: ”Ett slags modernt slaveri”

R-kioskis vd svarar på kritiken: ”Varje företagare har själv beslutat att ta pennan i handen”

Suosittelemme