Hyppää sisältöön

Ulvilan Pesä-Veikkojen naisten joukkueen valmentajan seksuaalirikosepäily siirtyy Urheilun eettiselle kurinpitolautakunnalle

Kyseessä on ensimmäinen tapaus, joka viedään Urheilun keskitetyn kurinpidon käsittelyyn.

Pesäpalloteline.
Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
Jenni Joensuu
Avaa Yle-sovelluksessa

Ulvilan Pesä-Veikkojen naisten joukkueen valmentajaan liittyvä epäily vakavasta eettisestä rikkomuksesta etenee Urheilun eettisen kurinpitolautakunnan käsittelyyn.

Tapauksessa on kyse seksuaalisesta häirinnästä.

Asiasta kertoo Suomen urheilun eettinen keskus Suek.

– Tapauksesta tekee vakavan eettisen rikkomuksen muun muassa se, että kyseessä on ollut alisteinen suhde. Tekijänä on ollut valmentaja, kohteena on ollut puolisenkymmentä hänen valmentamaansa urheilijaa ja toiminta on jatkunut pitkään, kurinpitovaatimusten esittäjä Juha-Mikko Hämäläinen sanoo Suekin tiedotteessa.

Tutkinta-aineiston mukaan rikkomukset ovat tapahtuneet vuosina 2019–2023. Liikunnan ja urheilun yhteiset vakavaa epäasiallista käyttäytymistä ja vakavia eettisiä rikkomuksia koskevat kurinpitomääräykset tulivat voimaan vuonna 2022, joten kurinpitovaatimus koskee vain tämän jälkeen tapahtunutta toimintaa.

– Kyseessä on ensimmäinen tapaus, joka viedään Urheilun keskitetyn kurinpidon käsittelyyn. Tässä linjataan samalla sitä, miten jatkossa substanssin ja prosessin osalta toimitaan, Hämäläinen sanoo.

Häirintäepäily tuli julkisuuteen kesällä, kun seura teki asiasta tutkintapyynnön poliisille ja Suomen urheilun eettiselle keskukselle.

Ulvilan Pesä-Veikot pelaa Satakunnan maakunta- ja aluesarjassa.

Suosittelemme