Hyppää sisältöön

Tuomiot kolmelle: pariskunnan tileiltä vietiin unen aikana 50 000 euroa, tekotapa jäi osin mysteeriksi

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kolme ja vapautti syytteistä kolme ihmistä.

otto-automaatti suljettiin Enontekiöllä.
Anastetut rahat siirrettiin tileille ja nostettiin automaatista käteisenä rahana. Kuvituskuva. Kuva: Marianne Ketola / Yle
Anu Leena Hankaniemi

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut kolmelle ihmiselle tuomiot talousrikoksista.

Kyse on tapauksesta, jossa pariskunnan asuntoon tunkeuduttiin yöaikaan Virroilla vuonna 2021. Pariskunnan tileiltä vietiin yhteensä noin 60 000 euroa, joista he saivat takaisin 10 000 euroa.

Oikeus katsoi muun muassa televalvontatietojen ja todistajien perusteella, että rahasiirrot teki vuonna 1980 syntynyt mies. Hänet tuomittin 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä maksuvälinepetoksesta. Päätekijä kiisti syytteet.

Tilien nostorajaa piti nostaa

Rahat siirrettiin toisille tileille, minkä jälkeen raha nostettiin niiltä käteisenä automaatista. Tässä auttaneet kaksi miestä tuomittiin törkeästä rahanpesusta kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Tileille siirrettiin niin suuri summa, että tilien nostorajaa piti nostaa noston mahdollistamiseksi.

Syyttäjä Antti Virtanen kertoi aiemmin Ylelle, että rahansiirrot tapahtuivat noin kello yhden aikaan yöllä. Pariskunta oli silloin kotonaan nukkumassa.

Se, mistä tekijät löysivät tarvittavat tunnusluvut ja puhelimen, jäi syyttäjän mukaan täysin hämärän peittoon. Ainakaan ei ole havaintoja, että talossa olisi käynyt varkaita tai epämääräisiä kulkijoita aiemmin.

Kolmen henkilön osalta syytteet hylättiin.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Suosittelemme