Hyppää sisältöön

Helsingissä pamahti poikkeuksellisen kova salamanisku – nyt syy saattoi selvitä

Lentokone saattoi vaikuttaa jättisalaman syntyyn, sanoo tutkija. Salama häiritsi lauantaina jopa metroliikennettä.

Blixtnedslag
Lauantaisen salaman voimakkuudeksi arvioitiin noin 110 kiloampeeria. Arkistokuva aiemmasta salamoinnista. Kuva: Alexander Granholm
Katri Tihilä

Lauantaina aamupäivällä ihmiset havahtuivat kovaan pamaukseen pääkaupunkiseudulla.

Kyseessä oli poikkeuksellisen voimakas salama, joka iski lähelle Herttoniemen metroasemaa Helsingissä puoli yhdentoista aikoihin. Isku aiheutti jopa häiriön metroliikenteeseen.

MTV kertoi maanantaina, että salama aiheutti jännitekuopan Helsingin ja Vantaan alueelle.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä kertoo nyt Ylelle, että viikonloppuna iskenyt salama oli usealla tapaa poikkeuksellinen.

– Vain harva salama aiheuttaa mitään isoja ongelmia. On epätodennäköistä, että esiintyy yksi salama, joka aiheuttaa metrohäiriön.

Mäkelä kertoo, että salama iski noin 200 metrin päähän Herttoniemen metroasemasta.

Monet kaupunkilaiset ovat kertoneet kuulleensa salaman. Mäkelän mukaan syynä erityisen kovaan ääneen on ollut salaman korkea virta.

– Keskimääräinen salaman voimakkuus on 15 kiloampeeria, ja tässä salamassa on arvioitu 110 kiloampeeria. Muutama kollega sanoi, että se oli kuin tykillä ammuttu.

Äänen kovuus on voinut korostua lauantaiaamupäivällä, jolloin kaupungissa ei muuten ole paljoa melua.

Lentokone saattoi auttaa salamaa

Mäkelän mukaan kyseessä oli niin sanottu lentokoneen liipaisema salama, jossa sähköistyneen kuuropilven läheisyydessä lentänyt lentokone on voinut auttaa salaman esiintymiseen.

Hän kuvailee, että kuuropilviin kertyy sähkövarausta ja sähkökentän voimakkuus kasvaa, kun pilven lähistölle ilmestyy esimerkiksi lentokone tai maanpinnalla on korkea masto.

Lentokoneen peräsin, siipien kärki tai nokka voi voimistaa läpilyöntikynnystä salamalle.

Tutkija kertoo, että vastaavia tapauksia esiintyy silloin tällöin syksyllä ja talvella, mutta korkeintaan muutaman kerran vuodessa.

Kuulitko sinä salamaniskun lauantaina? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 27. syyskuuta kello 23:een asti.

Suosittelemme