Armi Yoki on 10-vuotias Hämeenlinnan yhteiskoulun neljännen luokan oppilas. Tänään tiistaina hänellä on jännittävä päivä.
– Toisaalta aika siistiä ja toisaalta aika jännittävää. Mua jännittää ihan hirveesti, kuvailee Yoki itse omia tuntemuksiaan.
Kyse on siitä, että Hämeenlinnan kirjastossa julkistetaan kirja Miu Miu Karvapallo, jonka Yoki on kirjoittanut. Satukokoelma on nuoren lastenkirjailijan ensimmäinen varsinainen teos, vaikka aikaisemmin hän on jo tehnyt viisi kuvasatukirjaa. Kirjassa on useampi tarina, ja ainakin yhdessä niistä on mukana kissa ja pallo.
Juuri tällä hetkellä Armi Yoki on tiettävästi nuorin esikoiskirjailija Suomessa, arvelee isä Henri Yoki. Täysin harvinainen tapaus Armi ei kuitenkaan ole, sillä muutama muukin nuori esikoiskirjailija löytyy takavuosilta.
Armi sanoo olevansa ylpeä kirjastaan, jonka kirjoittaminen kesti noin kaksi vuotta.
– Mun mielestä on ihan sikasiistiä nähdä mun teos, kun olen nähnyt siihen tosi paljon vaivaa.
Potterit ja Soturikissa-kirjat innostivat
Armi itse lukee paljon kirjoja. Lukudiplomin suorittaminen ei tuota hänelle ongelmia. Monen muun nuoren mielestä lukeminen on tylsää, kertoo tuore tutkimus.
Armin opettaja Eini Mäntylä toivoo, että nuoren lastenkirjailijan esimerkki inspiroisi myös muita oppilaita syventymään kirjojen lukemiseen ja innostumaan kirjoittamisesta.
Armin isä ja äiti Marika Yoki ovat auttaneet kirjoittamisesta innostunutta tytärtään. Kun Armi kolmivuotiaana alkoi kertoa ensimmäisiä omia tarinoitaan, vanhemmat auttoivat niiden kirjoittamisessa. Apuna vanhemmat ovat edelleen.
Kirjoittaminen on Armista hauskaa, koska se on haastavaa ja välillä myös vaikeaa.
– Olen lukenut paljon Harry Pottereita ja Soturikissoja. Ne oli tosi jännittäviä ja hyviä. Sitten halusin itsekin kirjoittaa kirjan.
Idea satukokoelmasta syntyi koulutehtävästä. Siinä piti kirjoittaa kuudesta sarjakuvasta tarina, ja niin pohja omalle satukokoelmalle oli syntynyt.
Kirjan myötä Armi on yhdessä isänsä kanssa perehtynyt myös tekoälyyn. Kirjan kuvitus on luotu tekoälyllä.
Armi Yokilla on jo seuraava kirja mietinnässä – ja kyllä, Armi haluaa kirjailijaksi. Lokakuussa Yokit lähtevät Helsingin kirjamessuille tutustumaan kirjailijan ammattiin.