Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Aikuiskoulutustuen hakemusten käsittelyssä ja asiakaspalvelussa on ollut ruuhkaa, kertoo Työllisyysrahasto.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on yksi Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaavailemista muutoksista. Alustavien suunnitelmien mukaan tuki lakkautettaisiin 1. elokuuta 2024 lähtien.
Toistaiseksi ruuhka hakemusten käsittelyssä ei ole kovin suuri, kertoo Työllisyysrahaston asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari.
– Hallitusohjelma julkaisiin kesäkuussa sellaiseen aikaan, että nämä syksyn tutkintopaikat oli jo joko haettu tai jaettu. Asiakkaalla ei ollut mahdollisuutta reagoida syksyn tutkinto-opiskelun aloituksiin, Saari toteaa.
Uusi hallitusohjelma näkyy hakijoiden määrässä todennäköisesti vasta syksyn yhteishaun aikoihin.
Tässä elokuussa Työllisyysrahasto on saanut lähes kolmanneksen enemmän yhteydenottoja puhelimitse kuin vuosi sitten. Kirjallisten yhteydenottojen määrä on kasvanut noin 10 prosenttia. Määrä ei ole järin poikkeuksellinen, sillä viime vuosien aikana hakemusten määrä on noussut tasaiseen tahtiin.
Ruuhkan ennakoidaan kasvavan erityisesti vuoden lopulla, kun ihmiset ovat ehtineet tehdä opiskelusuunnitelmia seuraavalle vuodelle.
– Itse olen ennustanut puolitoista- tai jopa kaksinkertaista kasvua hakemusten määrään. Tosin opiskelupaikkoja on edelleen vakiomäärä, vaikka hakijoiden määrä kasvaisikin, sanoo Saari.
Yle tekee juttua aikuiskoulutustuen hakemisesta. Alla olevalla lomakkeella voit kertoa meille omista suunnitelmistasi.
Varmuutta siirtymäajasta ei ole
Vaikka hakemusten määrään tulisi suurikin piikki, se ei vaikuta siihen, kuinka moni tukea ehtii saada.
Työllisyysrahaston Tuulikki Saaren mukaan suuremmassakin ruuhkassa päätöksiä hakemuksista pystytään antamaan ”erinomaisessa ajassa”, ja mahdolliseen ruuhkaan valmistaudutaan erilaisin toimenpitein. Tällä hetkellä hakemusten käsittelyyn menee alle kaksi viikkoa.
Sen sijaan toistaiseksi on epäselvää, mitä tapahtuu, jos tukea hakee vielä vanhan lain puitteissa, mutta tukikuukaudet ulottuisivat ensi vuoden elokuun yli.
Saari arvioi, että ennen ensi vuoden elokuuta haetut tukikuukaudet voi silti hakea maksuun siirtymäajan puitteissa.
– Kun päätös tukioikeudesta on lainmukainen, sitä ei voi ottaa takautuvasti pois.
Täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan vielä ole. Tämänhetkisen aikataulun mukaan hallituksen esitys eduskunnalle on edessä helmikuussa.