Susi lähestyi koulutaksia odottavaa lasta tiistaiaamuna Loimaalla. Hätäkeskus sai ilmoituksen asiasta kahdeksan jälkeen aamulla.
Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että 11-vuotias lapsi oli odottanut koulutaksia Alastarolla. Susi oli tullut vain muutaman metrin päähän lapsesta. Neuvokas lapsi oli kiljaissut äänekkäästi, jolloin susi oli poistunut pienen etäisyyden päähän lasta tarkkailemaan. Poliisi pitää kertomusta luotettavana.
Poliisi on antanut määräyksen eläimen karkotustoimista. Tarvittaessa vaarallisesti käyttäytyvä eläin ammutaan.
”Susi saattaa olla vaarallinen”
Suurpedon käyttäytyminen on ollut poliisitiedotteen mukaan lajille epätyypillistä. Suden liikkuminen asuinpaikkojen läheisyydessä, ihmisen lähestyminen ja ihmistä pelkäämätön käyttäytyminen ovat merkkejä siitä, että susi on menettänyt osan ihmisarkuudestaan.
Poliisin mukaan ei voida pois sulkea sitä, että kyseinen yksilö on ihmiselle vaarallinen.
Riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-aputoimijat on määrätty jäljittämään ja karkottamaan eläin. Jos susi ei poistu ihmisten tai asutuksen piiristä tai se käyttäytyy edelleen uhkaavasti, susi lopetetaan.
Kyseisestä sudesta ei ole tiedotteen mukaan tullut tänään uusia havaintoja, ja on mahdollista, että se on jo pitkänkin matkan päässä.
Poliisi kehottaa ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen, mikäli petoeläin liikkuu asutulla alueella tai ihmisten piirissä. Suden luonnollisessa elinpiirissä tehdyt havainnot tai jälkihavainnot voidaan ilmoittaa paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille.
Asiasta kertoi aiemmin Maaseudun Tulevaisuus.