Jopa kesäisen lämmin syyskuun sää jatkuu vielä muutaman päivän ajan.
Sää jatkuu pitkälti poutaisena ja tavallista lämpimämpänä kuun vaihteeseen saakka, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
Keskiviikko alkaa poutaisena. Alkuillasta lännestä saapuu sadekuuroja maan keski- ja pohjoisosiin.
– Etelä säästyy aika hyvin näiltä sateilta. Paikallista vaihtelua on paljon, mutta mitään älyttömän runsaita sateita ei ole tulossa, Paakkanen sanoo.
Sateet väistyvät torstaina, jolloin iltapäivästä tulee lämmin ja poutainen, maan etelä- ja keskiosassa jopa aurinkoinen.
– Etelässä 20 astettakin on mahdollista, Paakkanen kertoo.
Perjantaina maahan saapuu jälleen hajanaisia sadealueita. Tämänhetkisen ennusteen perusteella lämpö jatkuu pitkälle loppuviikkoon.
Kuun vaihteessa on kuitenkin näköpiirissä käänne viileämpään. Paakkasen mukaan vaikuttaa siltä, että lokakuun alkaessa säässä saatetaan siirtyä tavanomaisiin lokakuun alun lämpötiloihin.
Ennusteessa on kuitenkin vielä paljon epävarmuutta, Paakkanen huomauttaa.
Syyskuu hätyyttelee lämpöennätystä
Syyskuu on ollut poikkeuksellisen lämmin, ja siitä saattaa tulla jopa mittaushistorian lämpimin syyskuu.
Tämänhetkinen ennätysvuosi on 1934, jolloin Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla syyskuun keskilämpötila oli 14,9 astetta. Lukema on 2,6 astetta lämpimämpi kuin vuosien 1991–2020 syyskuun keskilämpötila.
Vertailun vuoksi: tähän mennessä syyskuun lämpötila on ollut monin paikoin jopa yli kolme astetta keskimääräistä lämpimämpi.
– Ennätyksen rikkoutuminen on hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa, Paakkanen sanoo.