Hyppää sisältöön

Hämeen Sanomat: Antti Pennanen on Leijonien seuraava päävalmentaja

Jääkiekkoliiton liittohallitus kokoontuu torstaina. Jukka Jalosen aikakausi Leijonissa päättyy tämän kauden jälkeen.

Antti Pennanen kuvassa
Antti Pennanen valmentaa tällä hetkellä Tampereen Ilvestä. Kuva: Mika Kylmäniemi / All Over Pres
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeen Sanomien tietojen mukaan Jääkiekkoliiton valmistelutyöryhmä esittää torstaina liittohallituksen kokouksessa Leijonien seuraavaksi päävalmentajaksi Antti Pennasta. Pennasen valinta olisi tarkoitus lyödä lukkoon torstain kokouksessa.

Jukka Jalonen on ilmoittanut jo aiemmin, että hänen menestyksekäs kautensa Leijonissa päättyy tämän kauden jälkeen.

Pennanen valmentaa tällä hetkellä Tampereen Ilvestä. Hän valmensi HPK:n Suomen mestariksi keväällä 2019. Pennanen on toiminut myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana ja Leijonien apuvalmentajana.

Pennanen on ollut yhdessä Kari Jalosen kanssa vahvimmin spekulaatioissa esillä uudeksi päävalmentajaksi.

klo 23.23 juttuun korjattu, että Pennanen on toiminut myös Leijonien apuvalmentajana, ei siis vielä päävalmentajana.

Suosittelemme