Porin alueella on ilmennyt kaksi uutta vesijohtovuotoa aiemmin tällä viikolla todettujen neljän lisäksi.
Uudet vuodot todettiin tiistaina Uudessaniityssä ja Impolassa. Vudot saatiin korjattua tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kerrotaan Porin Vedestä.
Porin veden johtaja Ismo Lindforsin mukaan putkien rikkoutumisessa on todennäköisesti ollut kyse ketjureaktiosta, jonka aiheutti ensimmäisenä hajonnut Karjarannan runkovesiputki.
Päälinjan vuoto korjattu
Eniten töitä on teettänyt rikkoutunut päävesijohto kaupungin ja Harjakankaan välillä. Päälinjan vuoto saatiin korjattua myöhään tiistai-iltana.
– Porin Vesi ryhtyy täyttämään, huuhtomaan ja desinfioimaan päälinjaa keskiviikkona aamulla. Normaaliin vedenjakeluun tekopohjavesilaitokselta päästään, kun päävesijohdossa kulkeva vesi on todettu laadultaan asianmukaiseksi, kerrotaan Porin Veden Facebook-päivityksessä.
Alustavan arvion mukaan normaaliin tekopohjaveden jakeluun siirrytään vaiheittain torstaista alkaen.
Talousveden jakelu kantakaupunkiin tapahtuu vielä Lukkarinsannan varavesilaitokselta.
– Varavesilaitoksen raakavetenä käyttämässämme jokivedessä on syyskesällä oma luonteensa. Puhtaassa talousvedessä se ilmenee tavallisesta tilanteesta poikkeavana makuna. Vesi on kuitenkin säädösten mukaista ja täysin turvallista käyttää.
Paine kaupungin vesijohtoverkossa on jälleen normaali.
Uutista päivitetty klo 7.18 uusimmilla tiedoilla.