Noin tuhannen neliön kokoinen navettarakennus on tuhoutunut tulipalossa täysin Parikkalassa. Pelastuslaitos sai tiedon palosta hieman ennen aamukuutta. Navetassa ei ollut tulipalon aikaan ihmisiä.
Palossa on kuollut noin 80 hiehoa ja kaksi on löydetty hengissä. Palosta paenneista hiehoista toinen selviää hengissä, ja se siirretään tilan toisen yrittäjän Heli Parvisen mukaan maatilan pääyksikköön. Toisen hiehon vammat ovat niin vakavat, että se joudutaan lopettamaan.
Hiehojen lisäksi navetassa on ollut kaksi kissaa, joita etsitään yhä.
Navetta kuului yrittäjäparille
Palo on järkyttänyt omistajia, joille navetan pitäminen on ollut pääsääntöinen elinkeino. Toinen omistaja Vesa Parvinen sai palosta ilmoituksen ollessaan kokousmatkalla Helsingissä.
Heli Parvinen ennätti palopaikalle jo aamulla odottamaan puolison paluuta työmatkalta. Myös perheen esikoistytär on matkalla Parikkalaan vanhempien tueksi.
– Tuho on täydellinen. Tämä koskettaa meidän koko perhettä. Käymme nyt tätä yhdessä perheen kanssa läpi ja kunhan selviämme sokista ja järkytyksestä, voimme vasta sitten miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu, Heli Parvinen kertoo.
Parvisten mukaan on liian aikaista sanoa, millä tavalla palo tulee vaikuttamaan heidän työhönsä ja elämäänsä. Selvää on, että vaikutukset ovat mittavat. Parvisten mukaan tärkeintä on päästä alkusokista yli.
Viereisen autokorjaamon omistaja oli paikan päällä tulipalon roihutessa. Hän oli huomannut palon itse ollessaan navetan naapurissa. Palosta ei aiheutunut tuhoja autokorjaamolle.
Rakennus tuhoutui täysin
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan rakennus oli ehtinyt palaa jo pahasti ennen kuin pelastuslaitos pääsi paikalle. Nyt rakennus on täysin tuhoutunut, mutta palo on hallinnassa.
Pelastuslaitoksen palomestari Toni Jaako luonnehtii tuhoja mittaviksi. Palopaikalle on hälytetty muun muassa kaivinkone avustamaan kattopeltien poistossa.
– Rakenteelliset omaisuusvahingot ovat merkittävät. Koko navettarakennus ja sen yhteydessä oleva autokatos on täysin palanut.
Navetan omistajan Vesa Parvisen mukaan rakennuksessa on ollut navetan lisäksi tila, jossa on säilytetty kuivaa heinää.
Palomestari Jaakon mukaan palon syttymissyy on vielä epäselvä, mutta sitä selvitetään päivän valjetessa yhdessä poliisin kanssa.