Satakunnan hyvinvointialueen valtuuston kokouksen jälkeen sattui välikohtaus, josta Liike Nytin valtuutettu Niko Viinamäki teki rikosilmoituksen. Kokous pidettiin helmikuun alussa.
Viinamäki syytti perussuomalaisten piirisihteeriä Markku Palomäkeä uhkaavasta ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Palomäki oli tuolloin puolueensa aluevaltuustoryhmän sihteeri.
Poliisin esitutkinnan jälkeen tapaus eteni syyttäjälle syyteharkintaan rikosnimikkeellä lievä pahoinpitely.
Aluesyyttäjä Timo Luosma teki tapauksesta eilen syyttämättäjättämispäätöksen.
– Siinä on ollut varmasti suusanallisesti kiivastakin väittelyä, mutta rikoksen tunnusmerkit eivät täyttyneet, eikä asia etene syytteeseen, Luosma kertoo Ylelle.
Aluesyyttäjän päätöksestä kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.
Erilaiset näkemykset välikohtauksesta
Niko Viinamäki kuvaili tilannetta uhkaavaksi ja epämiellyttäväksi.
– Palomäki tarrasi minua kiinni olkapäästä, tökki käteeni ja kylkeeni sekä repi vaatteistani useaan kertaan. Pyysin häntä rauhallisesti lopettamaan ja ottamaan etäisyyttä. Hän oli selvästi arvaamattoman ja tuohtuneen oloinen.
Markku Palomäen näkemys tilanteesta oli erilainen ja hän hämmästeli Ylen haastattelussa Viinamäen pahoinpitelyväitteitä.
Juttua korjattu 28.9.2023 klo 9.16: Markku Palomäki ei ole enää perussuomalaisten aluevaltuustoryhmän sihteeri.