Sähkönmyyjät Väre ja Lumme Energia ennustavat tuoreissa katsauksissaan pörssisähkön käyttäjille taas hetkellisesti auvoisia aikoja.
Toisaalta tulevien kuukausien sähköfutuuritkin ovat olleet laskusuunnassa, minkä pitäisi puolestaan näkyä myös sähkönmyyjien sopimustarjouksissa.
– Tällä ja ensi viikolla Suomen spot-hintaennuste on keskimäärin noin 10 euroa megawattitunnilta, mikä tarkoittaa verottomana 1 sentin kilowattituntihintaa, sanoo Väreen salkunhoitaja Johannes Gylén.
Myös Lumme Energia ennustaa lähiajoille edullisia tunteja myös verollisena.
– Kaikki verolliset tuntihinnat olivat viime viikolla alle 1,31 senttiä kilowattitunti, jos maanantain kuusi kalleinta tuntipiikkiä poistetaan laskelmasta. Kyseessä oli spot-keskihinnan toiseksi halvin viikko tänä vuonna. Ennustamme hintojen pysyvän maltillisilla tasoilla lähipäivinä, sanoo myös pääanalyytikko Marko Pikkarainen Lumme Energialta.
Myös tämän hetken sähköfutuurit esimerkiksi syksylle ja talvelle ovat olleet hienoisessa laskussa.
Futuurihinnat ovat paras indikaatio tulevien kuluttajahintojen tasosta.
– Etenkin Pohjoismaisen hinnan osalta on tultu viime aikoina alaspäin, ja se vaikuttaa myös Suomen tasoon alentavasti, sanoo Pikkarainen.
Sää suosinut pörssisähköä
Gylénin ja Pikkaraisen mukaan sähkön hinnanlaskun taustalla ovat runsaat sateet Pohjoismaissa, korkeat lämpötilat ja tuulivoimatuotanto.
Heidän mukaansa vesivarantojen tilanne on hyvä Norjassa ja Ruotsissa. Viime päivien sateiden takia vettä on ollut varastoissa jopa liikaa, mikä on tarkoittanut vesivoimatuotannon pakkoajoa eli sähköä on tuotettu markkinoille ja tämä on laskenut spot-hintoja.
Suomen spot-hinnan painumista lähes samoille tasoille Pohjoismaisen spot-hinnan kanssa selittää puolestaan pääosin tuulisen sään tuoma tuulivoimatuotanto. Kysyntääkään ei ole ollut niin paljon lämpimien säiden takia.
Lisäksi halpaa sähköä on voitu tuoda tarvittaessa Suomeen myös Ruotsista.
Hinta on painunut, vaikka Olkiluoto 3:n tuotantotehoa on rajoitettu jo useita päiviä selvästi ja Loviisa 1:n voimala on huollossa vielä loppuviikon.
– Lisäksi miinushintaiset tuntihinnat ovat mahdollisia varsinkin öisin, arvioi Gylén.
Gylénin mukaan 9. lokakuuta alkava siirtorajoitus Suomen ja Pohjois-Ruotsin välisen verkon huoltotyön vuoksi voi kuitenkin nostaa taas sähkön hintaa, jos Suomessa on tyyni jakso ja tuulivoimatuotanto on huollon aikana niukkaa. Huollon on arvioitu kestävän 22. lokakuuta saakka.
Täsmennetty klo 20.04 Loviisan voimalan huollon päättyminen perjantain sijaan sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön asti.