Hyppää sisältöön

Venäläispoliitikko suomalaisten halusta sulkea Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatti: Suomi haluaa olla mieliksi Nato-isännilleen

Liittoneuvoston ulkoasiainkomiteassa istuva Vladimir Džabarov väittää, ettei iso osa venäläisistä edes halua enää käydä Suomessa.

Venäjän konsulaattirakennus. Edessä olevalla nurmikolla on suuri rauhanmerkki.
Venäjän Maarianhaminassa olevan konsulaattirakennuksen edessä oli heinäkuussa mielenosoittajien tekemä rauhanmerkki. Kuva: Thomas von Boguslawski / Yle
Jussi Nurminen,
Heikki Heiskanen

Suomessa tehty kansalaisaloite Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatin sulkemisesta herättää närkästystä Venäjän parlamentin ylähuoneessa eli liittoneuvostossa.

Liittoneuvoston ulkoasiainkomitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Vladimir Džabarov sanoo valtion kontrolloimalle RT-kanavalle, että Suomi on nyt ”Nato-mielisessä raivossa”.

– Tultuaan Naton jäseneksi heitä haluttaa tehdä mieliksi uusille isännilleen ja osoittaa, että he ovat uskollisia Pohjois-Atlantin blokin liittolaisia, Džabarov sanoo.

Venäjän Ahvenanmaalla olevan konsulaatin lakkauttamista ajava kansalaisaloite on kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta.

– Suomen parlamentti reagoi odotetusti ja kannattaa [Venäjän konsulaatin] sulkemista, Džabarov ennakoi.

Aloitteessa lakkauttamista perustellaan sillä, että konsulaatti rajoittaa ja vaarantaa Suomen turvallisuutta nyt, kun Suomi on sotilasliitto Naton jäsen.

Suomen ulkoministeriössä on parhaillaan valmisteilla Ahvenanmaan erityisasemaa koskeva oikeudellinen selvitys. Myös siinä käsitellään konsulaattia.

Džabarov katsoo, että tällaisilla toimilla Suomi vahingoittaa vain itseään.

– He toimivat suoraan sanottuna maansa häviöksi, ja he alkavat jo tajuta sen. Mutta uskon tulevaisuuden vielä voimakkaammin vakuuttavan heidät siitä, että he erehtyvät.

”Suomi muuttuu pian kolmannen luokan valtioksi”

Džabarov sanoo RT:lle, että turismi Suomeen on vähentynyt jyrkästi, koska Venäjän kansalaiset eivät enää matkusta Suomeen.

– Venäläisten keskuudessa on yhä vähemmän ja vähemmän sellaisia, jotka haluavat käydä Suomessa. Suomen talous pysyi pitkälti yllä meidän kaasullamme, metsällämme ja meidän toimituksillamme, Džabarov väittää.

Hänen mukaansa Suomi kaupitteli aiemmin Venäjälle suuren määrän sellaista tavaraa, jolle ei Euroopassa ole kysyntää.

– Hyvin pian se [Suomi] muuttuu kolmannen luokan valtioksi Euroopassa. Meitä se aidosti säälittää, sillä suomalaiset ovat työtä rakastavaa kansaa ja heidän kanssaan on aina ollut mukava työskennellä.

– Mutta he joutuivat amerikkalaisten painostuksen ja vaikutuksen alle eivätkä kyenneet vastustamaan sitä, Džabarov päättelee.

Näin Maarianhaminassa osoitettiin mieltä konsulaatin ulkopuolella heinäkuussa:

Joukko mielenosoittajia ilmaisi kantansa Venäjän Ukrainassa käymään sotaan Venäjän konsulaatin edustalla Maarianhaminassa.

Suosittelemme