Napolin hyökkääjä Victor Osimhen iski maalin keskiviikkona heti ensimmäisessä ottelussa sen jälkeen, kun seura pilkkasi häntä sosiaalisessa mediassa.
Napoli julkaisi Tiktok-palvelussa videon, jossa Osimhen epäonnistuu rangaistuspotkussa. Videon päälle seura pani nopeutetun ja kimittävän äänen, joka anelee rangaistuspotkua.
Seura poisti videon palvelusta, mutta se on nähtävillä esimerkiksi toimittaja Fabrizio Romanon X-tilillä.
Osimhen ei tuulettanut 2–0 maaliaan Udinesea vastaan ennen kuin joukkuekaverit kerääntyivät hänen ympärilleen. Hän on myös poistanut sosiaalisessa mediassa lähes kaikki kuvat itsestään seuran paidassa.
Päävalmentaja Rudi Garcia joutuikin vakuuttelemaan Udinese-ottelun jälkeen nigerialaishyökkääjän motivaation olevan kunnossa.
– Voin vakuuttaa, että Victor rakastaa tätä paitaa. Hän on sataprosenttisen sitoutunut projektiimme, Garcia sanoi BBC:n mukaan.
– Minulla on erittäin hyvä suhde Victoriin. Olen iloinen hänen puolestaan, että hän teki maalin tänään. Sen Bologna-ottelun jälkeen olimme kaikki turhautuneita, vihaisia. Erityisesti Victor oli, koska hän epäonnistui rangaistuspotkussa, Garcia kuvaili.
Osimhen ei näe asiaa vitsinä
Sky Sportsin toimittaja Kaveh Solhekol pitää uskomattomana, että Napoli koki tällaisen videon julkaisemisen sopivana.
– Victor Osimhen on yksi parhaista hyökkääjistä maailmassa, hänen maalinsa auttoivat Napolin voittamaan mestaruuden viime kaudella ja hän oli paras maalintekijä Serie A:ssa. Ja hän joutuu pilkan kohteeksi sosiaalisessa mediassa oman seuransa, ei vastustajien fanien toimesta, Solhekol päivitteli.
Solhekolin mukaan Osimhen odottaa anteeksipyyntöä, mutta toistaiseksi Napoli ei ole sellaista antanut.
– Otin yhteyttä Napoliin ja luin rivien välistä, että he ajattelevat tämän olevan suhteetonta. Se oli vain vitsi Tiktokissa ja tarkoitettu lapsille, jotka kuluttavat Tiktokissa olevaa sisältöä. Victor Osimhen ei kuitenkaan ajattele, että se on vitsi, Solhekol tiivisti.
Agentti uhkaa oikeustoimilla
Pelaajan agentti Roberto Calenda uhkasi seuraa aiemmin jopa oikeustoimilla X:ssä.
– Se, mitä tapahtui Napolin virallisella Tiktok-tilillä, ei ole hyväksyttävää. Victoria pilkkaava video julkaistiin, mutta sittemmin poistettiin myöhässä, Calenda kuvaili.
Calenda näkee, että video aiheuttaa vakavaa vahinkoa pelaajalle.
– Pidätämme oikeuden ryhtyä oikeustoimiin ja kaikkiin vaadittaviin aloitteisiin suojellaksemme Victoria.