Hyppää sisältöön

Jo toinen yhtiö aikoo lisätä bussivuoroja Venäjän ja Suomen välillä

Latvialainen Ecolines kertoi jo aiemmin lisäävänsä linja-autovuoroja rajan ylittävään liikenteeseen. Myös venäläinen Sovavto harkitsee samaa.

Yle kysyi torstaina 28. syyskuuta linja-autonkuljettajan ja matkustajien kokemuksia ja ajatuksia linja-automatkustamisesta Venäjän ja Suomen välillä. Video: Kalle Schönberg / Yle
Ilona Pesu,
Kalle Schönberg

Pietarilainen liikenneyhtiö Sovavto harkitsee lisäävänsä linja-autovuoroja Suomen ja Venäjän välille.

Syynä on se, että Suomi kielsi Venäjän rekisterissä olevien henkilöautojen maahantuonnin 16. syyskuuta alkaen.

Sovavton henkilöliikenteen johtajan Sergei Kozlovin mukaan linja-automatkojen kysyntä kasvoi kiellon voimaantulon jälkeen muutamaksi päiväksi.

Sen jälkeen kysyntä on hänen mukaansa tasoittunut, mutta liput käyvät edelleen kaupaksi.

– Harkitsemme vuorojen lisäämistä Suomen ja Venäjän väliseen liikenteeseen sekä vuoron aloittamista Imatralle, Kozlov kertoo.

Tällä hetkellä Sovavto liikennöi päivittäin Pietarin ja Helsingin sekä Pietarin ja Lappeenrannan välillä. Vuoroja on yleensä yksi tai kaksi päivässä kumpaankin suuntaan. Yhtiö on liikennöinyt aiemmin myös Imatralle.

Ecolines lisää myös

Suomen tulli ennakoi jo aiemmin, että henkilöautojen maahantuontikielto voi lisätä linja-autoliikennettä Suomen ja Venäjän välillä.

Latvialainen Ecolines on jo kertonut aloittavansa uudelleen linja-autovuorot Pietarin ja Lappeenrannan välillä.

Etelä-Saimaan mukaan Ecolines aikoo myös jatkaa Pietarin ja Lappeenrannan välistä reittiään Imatralle asti.

Suosittelemme