Hyppää sisältöön

Hälyttävän suuri osuus onnettomuuteen joutuvista autoilijoista laiminlyö turvavyön käytön, paljastaa tuore selvitys

Onnettomuustietoinstituutin tuore selvitys osoittaa, että turvavyön laiminlyönti on yhteydessä muuhun piittaamattomuuteen liikenteessä.

Kynttilöitä ja kukkia Turun Aerotien onnettomuuspaikalla.
Kaksi 16-vuotiasta nuorta kuoli liikenneonnettomuudessa Turussa kesällä 2022. Heistä toinen matkusti takapenkillä ilman turvavyötä, toinen takaluukussa. Kuva: Arttu Kuivanen / Yle
Pauliina Tolvanen

Turvavyön käyttö olisi estänyt monta viime vuosien kuolonkolaria.

Onnettomuustietoinstituutti kävi läpi Suomessa vuosina 2017–2021 tapahtuneet kuolemaan johtaneet onnettomuudet, joissa liikkeellä oli oltu moottoriajoneuvolla.

Yli 120 ihmistä olisi voinut säästyä kuolemalta, mikäli he olisivat käyttäneet turvavyötä.

Lisäksi valtaosa vammautuneista olisi voinut selvitä onnettomuuksista lievemmin vammoin tai jopa kokonaan ilman vammoja, mikäli he olisivat käyttäneet turvavyötä.

Vain yhdessä tapauksessa turvavyöstä oli haittaa

Onnettomuustietoinstituutin raportissa onnettomuudet on eritelty sen mukaan, oliko osallisena henkilö- tai pakettiauto vai raskas ajoneuvo.

Henkilö- ja pakettiautoissa kuolleista huomattava osa ei käyttänyt turvavyötä.

Onnettomuuksissa kuolleista 278 käytti turvavyötä. Turvavyön laiminlyönneitä kuolonuhreja oli 198. Heistä 114 olisi voinut säästyä, mikäli he olisivat kiinnittäneet turvavyön.

– Aika moni sinkoutui onnettomuudessa ulos ajoneuvosta, mistä aiheutui pahimmat vammat, kertoo liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty Onnettomuustietoinstituutista.

Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty puhuu.
Liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty kertoo, että Liikenneturvan seurannoissa 90–97 prosenttia käyttää turvavyötä. Turvavyön käytön laiminlyövät korostuvat onnettomuuksissa. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Vain yhdessä tapauksessa tutkijalautakunta katsoi turvavyön myötävaikuttaneen ihmisen kuolemaan. Tässä tapauksessa turvavyö oli asetettu virheellisesti kulkemaan kainalon alta, jolloin vyö aiheutti törmäyksessä vakavia sisäelinvammoja.

Myös raskaan liikenteen onnettomuuksissa turvavyön käytöstä olisi ollut hyötyä. Turvavyö olisi voinut pelastaa kahdeksan raskaan ajoneuvon kuljettajaa.

Auton turvavyö.
Turvavyötä käyttäneistä kuolonuhreista huomattava osa oli hyvin iäkkäitä kuljettajia ja matkustajia. Iäkkään ihmisen keho ei kestä törmäysvoimia niin hyvin kuin nuoren. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Turvavyön laiminlyönnin taustalla piittaamattomuutta

Peräti kolmannes henkilö- tai pakettiautolla onnettomuuteen joutuneista ei käyttänyt turvavyötä.

Osuus on iso, sillä turvavyön käyttö on ollut Suomessa pakollista lähes 50 vuotta. Etuistuimilla turvavyötä on pitänyt käyttää vuodesta 1975 lähtien ja takapenkillä vuodesta 1987.

Lue lisää: Kun turvavyöpakkoa kaavailtiin Suomeen 1970-luvulla, moni vastusti sitä järkisyistä huolimatta

Esa Rädyn mukaan vuosien 2017–2021 tarkastelujaksolla nuoret jättivät turvavyön kiinnittämättä useammin kuin keski-ikäiset tai sitä vanhemmat.

– Turvavyön käyttämättä jättäminen liittyy myös usein muihin riskitekijöihin, kuten piittaamattomuuteen, Räty toteaa.

Ilman turvavyötä liikenteessä olleista yli 60 prosenttia oli päihtyneitä. Myös ylinopeus oli yleisempää heidän joukossaan.

Turvavyöpakkoa vastustettiin voimakkaasti syksyllä 1974.

Kuljettajan turvavyön käyttö vaikuttaa matkustajiin

Kuljettajan asenne heijastui kyytiläisiin: matkustajat jättivät useammin turvavyön kiinnittämättä, mikäli kuskilla ei ollut turvavyötä.

Turvavyön käytössä oli eroja myös sen mukaan, oliko kyseessä onnettomuuden aiheuttanut vai vastapuoleksi joutunut ajoneuvo.

Vähiten turvavyötä käyttivät yksittäisonnettomuuden aiheuttaneet kuljettajat. Heistä vyö oli kiinnitettynä reilusti alle puolella. Yksittäisonnettomuudesta on kyse, kun onnettomuudessa ei ole muita osallisia.

– Käytännössä kyse on ulosajoista, joissa on voinut olla taustalla suuri ajonopeus, huono ajokeli tai päihtymys, Esa Räty selittää.

Auton kojetaulu, jossa vilkkuu turvavyön varoitusvalo.
Tutkijalautakunnat katsoivat, etä turvavyön käytön pitäisi olla yhteydessä auton nopeudenrajoittimeen. Auton nopeus hidastuisi, jos kuljettaja tai joku kyydissä olevista matkustajista ei käytä turvavyötä. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Kaikissa tapauksissa turvavyön käytöstä ei ollut varmuutta

Onnettomuustietoinstituutin tarkastelussa on mukana 642 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Kaikissa tapauksissa turvavyön käytöstä ei saatu varmuutta.

Tarkastelusta on jätetty pois sairaskohtauksen saaneet sekä tahallisesti onnettomuuden aiheuttaneet kuljettajat ja heidän kyydissään olleet matkustajat.

Lisäksi turvavyön käyttöä on tarkasteltu vain 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien osalta.

Mitä ajatuksia uutinen herätti? Aiheesta voi keskustella 29.9. kello 23 saakka.

Suosittelemme