Hyppää sisältöön

Kaksi kolmasosaa virolaisista haluaisi kyselyn mukaan Kaja Kallaksen eroavan

Miehensä liiketoimien takia yhä ahtaalla oleva Viron pääministeri vierailee Suomessa perjantaina.

Kaja Kallas istuu mikitetyn pöydän ääressä ja nojaa käsiinsä. Hän katsoo sivulle.
Kaja Kallas on toiminut Viron pääministerinä tammikuusta 2021 alkaen. Hän on Viron reformipuolueen puheenjohtaja ja maansa ensimmäinen naispääministeri. Kuva: Juha Metso / AOP
STT-Yle

Virossa tuoreen mielipidekyselyn mukaan kaksi kolmasosaa kansalaisista on yhä sitä mieltä, että pääministeri Kaja Kallaksen pitäisi erota. Erovaatimusten taso on pysynyt osapuilleen samana kuin aiemmissa vastaavissa kyselyissä.

Kovana Venäjän arvostelijana tunnettu Kallas joutui kohun keskelle, kun hänen miehensä Arvo Hallikin osin omistama kuljetusyhtiö jatkoi toimintaansa Venäjällä vielä hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.

Hallik on sittemmin myynyt osuutensa yhtiöstä.

Kaja Kallas vierailee perjantaina Suomessa ja tapaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) sekä presidentti Sauli Niinistön. Kallas osallistuu Helsinki Security Forum -tapahtumaan.

Kallaksen vastustus ja kannatus jakautuvat voimakkaasti puoluelinjojen mukaan. Suurimman oppositiopuolueen, kansalliskonservatiivisen Ekren riveissä Kallaksen lähtöä vaaditaan lähes yksimielisesti. Kallaksen oman reformipuolueen kannattajista 85 prosenttia taas katsoo, että pääministerin on syytä pysyä virassaan.

Myös Viron presidentti Alar Karis sanoi tämän kuun alussa, että hän olisi pitänyt parhaana Kallaksen eroamista skandaalin puhjettua.

Suosituin puoluejohtaja pääministeriksi

Kyselytulosten ristiriitaisuudesta kertoo se, että Kallas on erovaatimuksista huolimatta kuitenkin Viron puoluejohtajista suosituin hoitamaan pääministerin virkaa.

Viron parlamentissa riigikogussa äänestettiin torstaina erityisen komission perustamisesta tutkimaan Kallaksen ja tämän miehen tekemisiä. Esitys kaatui selvin numeroin.

Kallas oli aiemmin syksyllä riigikogussa kahden eri valiokunnan kuultavana. Oppositiopuolueiden mielestä hän ei ole kuitenkaan selvittänyt tyydyttävällä tavalla omia kytköksiään miehensä liiketoimiin.

Viron suojelupoliisin mukaan Arvo Hallikin liiketoimissa ei ole rikottu Venäjän vastaisia pakotteita. Poliittisesti Kallaksen toiminta näyttää kuitenkin huonolta, sillä hän on kehottanut virolaisyhtiöitä lopettamaan kaupankäynnin Venäjän kanssa.

Uutispodcastissa Ylen Viron-toimittaja Rain Kooli kertoo, miksi Kaja Kallaksen puolison bisneksistä noussut skandaali on kasvanut niin suureksi ja voiko Kallas selvitä kohusta kuivin jaloin.

Suosittelemme